Yksinäänen vesilintu kelluskeloo järvenulapalla. Jonkun aijan päästä sen tyä ui rantaruavikosta muu perhe, olisko emälintu ja nelijä piäntä piperööstä, jokka teköö matkalla jos jonkinlaasta kuupperkeikkaa pinnan alle. Aamu on jo pitkällä, ny ei oo järven rannoolla vilskestä.

Viimme kesänä tuallaasia samanlaasia perheetä oli varmaha kaks tuas lätäkös. Lisäksi siinä oli jonku sortin sorsaperhe. Ku en oikee likelle päässy tiiraalemaha, nii lajinmääritys jäi vähä ontuvaksi. Iltaasin ne ruukas risteellä ympäri järviä, niillä oli sellaanen oma reittisuunnitelma kullaki perheellä. Kersat kyllä pakkas teherä omat reittinsä, kävivät kattomas muiren perheeren kakaroota, mutta pian ne palas ruatuhu ku emä vähä kurnahti.

Tänä kesänä on iltaristeelyt jääny vähihi.

Järven pohojaaspääs olevalla krillikoralla pirettihi kökkä toukokuus. Siälä oli miähet ajatellu nuarison jälkiä korjaallesnansa, notta jos klopiilla olis järjellisempää tekemistä järvellä, ne ei särkisi paikkoja joutesnansa. Tuumasta toimehe ja tilaamaha kirjolohia lutakkoho, notta olis kalaa mitä pyytää.

Ku koulut loppuu, ensimmääsenä lauantaina meiränki poijat sattuu hollille ku Etelä-Pohojanmaan kalatalouskeskus ärryy toi korveekaupalla kirijolohta järvelle. Poijat oli täpinäs, ku saivat pitää kantta korveen päällä, nottei isoot kalat poukkaa kuivalle maalle ennen aikojansa! Yli 90 kilua kalaa päästettihi järvehe ja viikon kalastuskialto päälle, notta kerkiääsvät vonkalehet kotiutua.

Samana iltana rantapöpelikkö kuhisi äijää virveliinensä. Loppuviikkoho mennes oli varmaha joka kloppi entises pitäjäs, nykyyses kaupunginosas, kuullu, notta Järvellä on "lohta". Olikaha sen viikon perjantai-ilta, ku mä kuulin vastarannalta jonku poijan huikkaavan toiselle, notta "eileen mä sain täältä kolome lohta ja kolome haukia". Meirän poijat nurisi, notta nua vaan tuala kalastaa kaikki kalat järvestä, vaikka on viikon kalastuskialto... eihän meille jää mitään!

Yleensä moon kuullu sanottavan, notta kalastaas pitääs olla hissuksinsa, nottei kalat pelijästy. Mutta ykski ilta, ku molin töis, isännältä tuli mulle tekstiviästi: "Toistakymmentä jätkää huutaa v-ua pitkin järven rantoja. Eikähä se siältä kohta tuu. Pitääpä olla tarkkana". Ku mä kävelin (peräti!) kotia puali kymmenen jäläkihi, ne toistakymmentä kossia tuli mopoolla ja fillariilla virvelit tanas vastaha. Ei sitä v-ua ollu vissihi siältä järvestä sitte noussu. Seuraavinaki iltoona klopit souteli järvellä ja venehestä kuuluu "saatavana kirkkovenehiä Perkiöstä, junalautoja Helsingistä!". Einari olletikki tuallaasta moittii, huurella ny paholaasta tänne ja viälä yätä vasten...

Ku O`Malley tuli kysymähä multa puutarhas, notta mitäs täälä krapaat, mä en voinu vastustaa kiusausta hihkaasta "V-U S-ANA!, Ja viälä P-ELE, junalauta!" Pakkas naurattaakki... Sen jälkihi venehestä kuuluvat kirosanat vähä väheni.

Ohan se kalastus kiva harrastus, koukuttaa muitaki ku kaloja. Joku rääpy siinäki vaa olla pitääs. Mahtuus tavit, telkät ja sorsakki joskus järvenselijälle, opettamaha jäläkikasvuansa tavoolle.