Eileen kaivoon pakkaasesta nauran ( = itikka elikkä lehemä) palapaistia. Koitin laittaa siitä iltaaseksi linnapaistia. Mullon sellaanen vahava keittokirija, Hyvä Kokki, mistä mä sen ohojeen rookasin joskus 10 vuatta sitte. Pitääshä siinä tiätenki olla kokonaanen lihanpala, eikä mullollu anjovistakaa. No passaa sitte kala-allerkisillekki, vaikkei meillä sellaasia ookkaa.

Ei mullollu kyllä kermaakaa, mutta emmä ny kattonu sen palijo haittaavan, eihä nua kersat sitä kummiskaa söisi. Vaikkei sitä ikää tiärä. No en sitte suurustellu sitä mitenkää. Mutta oliko se sitte enää linnapaistia ollenkaa? Epaha olis syäny kaikki lihat, Vihtori söi pitkin hampahi pari palaa. Seki jo kertoo sen, notta tais se hyvää olla.

"A. Pee haluaas tulla meille yäksi... Äiti, jos tuata lihaa o silloon viälä jäljellä, nii saisko sitä vähä? ( ai niinkö hyvää?) Jos me tehtääs tuanne puskikkoho hirviöölle ansa, nii laitettaas sitä sinne syätiksi!" Ai, että kelepaa hirviöölle syätiksi, mun hyvät sapuskani, jota moon tuntitolokulla miarolla lämmöllä haurutellu !

Kissillekki se kelepas. Krapasimma lautasemma sille. Tytti söi hyvällä ruakahalulla, lähinnä kylläki liäntä lipitti.

Olin siinä sitte käärimäs pyykkiä, ku Tytti tuli luuraamaha vaatekaappiihi. Sitä rypes kovasti ryittämähä, tottapa se sai jotaki pölyä (!?) sukkaloorista kituumihinsa. Se pani istumaha isoolle lp-lankamatolle, keskelle mattua. Viälä sitä vähä yskitti, mä meinasin koittaa hakata sitä lapaluiren välihi, mutta se lakkas iliman. Sitte se otti ja oksenti linnapaistit keskelle mattua.

Ei siinä sitte auttanu muu ku kraapia kaninpapanat kummisaappahien kruusooksista ja ruveta mattopyykille. Viälä ku se matto joskus kuivaas.