Mä tänään räjährin poijille oikeen kunnolla, niin että itteltä pääsi itku. Piti lähtiä töihin ja viärä ne anopille, mutta jätkiä ei näy mihinään! Mä johnakin välis olin pihalla kuullu läheltä kiljahroksen, ja heti huikkasin niitä nimeltä, mutta katosvat saman tiän ku piaru saharahan! Olisvat tullehet kysymhän, että mitä! Olsin saanu sanoa, että eivät häivy, pian lähretähän, mutta saakeli! Onha se ny kivaa mennä äitiltä piilohon!

Löytyyvät krannin trampoliinilta. Taas. Karjuun ne autohon ja karjuun koko matkan: SAI KYLLÄ OLLA VIIMEENEN KERTA KU MÄ TEITÄ ETTIN ENNEN TÖIHIN LÄHTYÄ!! ym yhtä nerokasta...

Hohhoijaa. Onneksi töis oli koko porukka paikalla, ettei mun tarvinnu kassalle. Meillä oli inventaario. Olisin varmaan ollu aika ällöttävä näky kassalla, punaasena ja niiskuttavana... menin maitokaappihin inventoomahan, lymys. Varootin kesätyäntekijöötä ja Hevoosflikkaa ikinä hankkimasta kersoja!

No oon mä ny vähä leppyny. Jos ei täs ny enää mitää kränää tuu, ja ne menöö hyväs järjestykses fällyjen välihin, niin mä voin taas koittaa veisata niille iltavirren. Vaikka on se noukka tukus vähä vaikia laulaa "maat metsät hiljenneinä..."

Baad bedzäd hiljeddeidä,

ja beded dyyddydeidä,

 kiiddäväd Jubalaa.

Od laaddud voiba duulden,

vaikede buhe huulded

vaid sydäd buhua dyd saa...