Nii mihnä moon ny ollu?

Viimmeeteksi, ku molin syäpälääkärillä, se sanoo mulle, notta mitä mä hänelle valitan, ku mullon kikki kipiä, valita kynekolokille.  Silloon syystalavella.

No, ny moon sitte ollu sillä lättyviikarilla. Se mua haastatteli, ja ku mä sanoon, mitä mä siälä tein, se kysyy, notta mitähän hän ny muka vois asialle teherä! No ultras se ny sitte eres sisuskalut ja noli kunnos, mutta paras anti siltä oli, notta se kirijootti mulle lähettehen magneettihin tuan kipiän, olemas olevan kikkini kans.

Sen ku vaan viälä joutaas ottaa seleville, mihnä sellaanen magneettikones on, jolla voi kikkiäki kuvata.

Tämä päivä onkin sitte menny taas kouluutukses. Ny musta meinathan leipua myyjä. Ehän mä ny ookkaan ku knafti 20 vuatta myyjän hommis heilunu, jos kaikki naksahrokset laskethan yhtehe.

Kyllä tuli asiaa taas silimät ja korvat täythen, pääknupis non sitte menny iloosesti sekaasin. Tuli kyllä koko tulevan pualentoista vuaren tekemiset kerralla mappihi, mutta ku siältä ne pitääs osata sitte jakaa ihan tavallisehe arkehen. Huhhuh.

Ensimmääseksi täs pitääs ruveta vääntöhön Tassua ja Tuttia. Tuttikohan soli entinen Hensu...? Voi äitee, täs voi tulla tiukka kevättalavi. Pitää vissihin ottaa Tassut ja Tutit Saariseljälle joukkoho!

Jos me ny sinne eres päästähä lähtemhän, ku Vihtori on vissihi saanu päivän aikana lentsun.

Kotiatulomatkan aikana me juteltihi vähä puutaheinääkin, Tassujen ja Tuttien murehtimisen lisäksi. Me kurssikaverin kans torettihin olevamma samaa maata, kun molemmilla vilikkuu peiton alta toisesta päästä villasukat ja toisesta päästä kuuluu armotoon hornoo. On siinä kait isännällä kestämistä...

Pitääs vissihi laihruttaa. Tai sitte on noukas jotaki vikaa. Villasukkia mä en kyllä jatkoskaan meinaa maate mennes riisua!