Lehres oli tänäpänä Vähänkyröön kirkos tehtävästä inventoonnista. Siälä kaks flikkaa kollaa koko kirkon ja ettii kaikki vähäki arvokkahat tavarat luettelootavaksi. Niillon tavoottehena, että ne vanahat pystit ja kasukat olis arvoosellansa lailla säilytykses ja mahrollisimman kauan käyttökelepoosina.

Näyttivät siinä 1800-luvulta perääsin olevaa messukasukkaa. Olivat siitä kovan ylypeetä, että ku on vanaha ja komia kaapu.

Minä kaivoon alapuumini esille. Mun pitääs ny keksiä, kuinka mä löytääsin jostaki osoottehen niille flikoolle, että saisin laittaa pari alapuumin sivua niille postihi. Toisen flikan nimi oli Krista Pollari, soli Vööriltä, niinku ne alapuumin kuvakkin.

Olin vuanna 1994 vapulta marraskuuhun Vöörin seurakunnalla töis. Puistotyäntekijänä. Siis hautuumaan hoitajana. Oltihi saatu rabatit (kukkapenkit) plokattua (peraattua) ja käytävät räfsattua (haravootua) nii mentihi siivuamahan kirkkua ja sakastia. Vöyrin kirkkohan on Suamen vanhin käytös oleva puukirkko, nii siälähä oli vanahaa tavaraa. Oli julumetun painava puukirstu, jonka siirtämisehe tarvittihi usiee miäs. Aukaasemishenkin tarvittihi pualtoista metrinen tukki kangeksi. Silti soli kerran 1700-luvulla varaastettu.

Sitte auaastihi kaappi, jonka sisällä oli kasukoota. Ensin siältä pullahti pihalle uusia, tyylikkähiä kasukoota, vaalia villaa ja pellavaa. Suaraa ja siloosta. Ne hynttyytettihi pihalle tuuleentumaha. Oliki tuulinen päivä. Sitte kiataastihi kainalhon kaapin perälle sullotut kasukat. Noli punaasta ja mustaa, kultaa ja hopiaa. Niis oli kärmehen ja pääkallon kuvia, selijän mittaasia ristiä joista lähti sätehiä.

Niis oli vuasilukuja. Jokku 1800-luvulta, yhres luki 1792 ja sen alla olevas oli vuasiluku 1744. Berit-mumma rynttyytti ne sylis pihalle. Minä kuvittelin kuulevani, kuinka metallilangat rasahteli poikki, ja mun tukka nousi aiva pystyhy. Mitä kulttuurin häpääsyä! Justihi olin ollu ompelulinijalla ammattikoulus, ja siälä oli puhuttu muukama sana vanhaan arvotekstiilien käsittelystäki... Sitte siälä oli musta alttariliina, villaanen melekeen 10-metrinen tuuki. Sitä varottihi nii kauhiasti, ku soli nii arvokas. Oliha se ny melekee uusi!

Kasukat jäi puiren välihin pingotetulle narulle tuuleentumaha tiän viärehe siksi aikaa, ku me käytihi pualisella. Mä yritin Monikan kans puhua, notta niille kasukoolle pitääs saara arvoosensa vitriini tai muu, asiallinen tila, ettei ne mensi iha pilalle. Sanottihi, notta otetaas museoviranomaashin yhteyttä, jos ne osaas neuvua, kuinka niitä pitääs säilyttää. " NÄÄ! Int behöver vi någon museemänniskor här, vi vet nog själv!"

Meirän ehrotus tyrmättihi het kättelys. Moltihi vaa keltanokka-flikkoja, jokkei tiärä elämän realiteetiistä mitää. Vaikka Monikalla ny oliki iso perhe ja ikääki jo kauhiat 40v. Annoomma periksi.

Onkhan ne kasukat viälä siälä? Ruukathankahan ne viälä hynttyyttää syysmyrskyn riapooteltavaksi tiänvarthe?

Vai onkhan siälä jo valta vaihtunu ja otettu järki kätehe?