On se hyvä että Ameriikka on niin isoo maa eikä mikää vähäväkinen. Sinne mahtuu joukkoho varmaha ihan kuusankin ihimisiä, nuaren umpisakiooren lisäksi, mitä ne näyttää meille Hauskoos kotivireoos.

Kattelen täs toisella silimällä, ku on kuvattu, kuinka vauva juaa vahtuusta kylypyvettä ("Kuinka nua hullut antaa tuan juara?") aikuunen miäs hyppää tuvan katolta trampoliinille tai ajethan polokupyärällä varsinaasta surmanajua. Parahat naurut jenkit tuntuu saanehe siitä, ku saaraha joku säikähtämähä persiittömäksi, oli se sitte aikuunen tai tenava.

Kaikista kauhiin "hauska" kotivireo oli kerran se, ku joku meni korillanaamari päällä herättämähä nukkuvat pikkupoijat käynnistämällä moottorisahan. Mitä taivaha tähären siinä oikee ajateltihi? Onko Ameriikas minkäänlaasta perusopetusta psykolokias, vai eikö se vaa mee joilleki perille?

Täytyy mun tunnustaa, että oon mäkin joskus nauranu ihan herana lapsen vahingolle. Lährin kerran Vihtorin kans talavella kävelylle. Se oli joku parivuatias taapero. Oli suvisää, sohojoosta vettä oli kerääntyny lätäkööhin ja tiänviäriojihi.

Tytti lähti meille seuraksi lenkille. Se yritti päästä kiahnaamaha välillä Vihtoriakin, nii tämä otti ja koitti potkaasta kissiraukkaa. Huti meni, mutta jalaan heiluriliike jatkuu viälä taapäinkin. Se sekootti poijan tasapainon ja napero kuuppas pipo erellä siihen vaaksan syvyysehe tiänviäriojaha! Minä siappasin poikaa takin kauluksesta ja nostin sen pystyhy, pipo vettä valuen.

Kyllä mulloli hauskaa kauan aikaa senkin jäläkihi, ku oltihi käyty hakemas kuiva pipo kuuppijalle...