Joulupukki ei tuanu ihan kaikkia, vaikka Vihtorin joulutoristus olis siihe aihetta antanukki. Ja isä oli menny lupaamaha, notta jos tuloo hyvä toristus, pukki vois tuara Wiin.

Mitäs menöö lupaamaha. Mahtoo sillä olla oma lehemä ojas. Ainaki se nii mulle pontevasti sitä mainosti, notta kuinka se ei oo sellaanen pelikones, jonka eres vaa peukaloota heilutellaha, notta se pistää oikee liikkumaha.

Alennusmyynniis olimma vähä kiärtelemäs, mutta mihnää kaupas ei ollu enää Wiitä. Molin sitä miältä, notta ei sillä oo kiirus, ostaa sellaasen sitte ku vastaha tuloo, ja jos sen sais sitte halavemmalla. Ku niihi kauhisti alennettuuhin klettuuhi meni nii kauhiasti rahnaa. Ja silti jäi ostamata poijalle uuret verkkarit, eikä se meinaa muita housuja kouluhu hualia. Yksillä ja samoolla, kissinkarvoosta harmahilla ariraksilla se kulukis koulus...

Mutta ensimmääsenä koulupäivänä poika tuli koulusta kotia ja heti kysyy, notta onko tullu ärrältä viästiä, jotta olisko siälä se hänen ja isän tilaama Wii. Tilaama?! Voi ny halavatun...

Viikonloppuna se sitte tuli. Asennukses meni lauantaiaamupäivä, sitte sillä on huireltu. Mutta sanon mä sen, notta jos Einari kuvitteloo osaavansa nyrkkeellä, ku se paikallansa seisomalla mätkii virtuaaliukon kanveesihi, nii köppääsesti käyrääs kehis! Ja Vihtori kolffaa paaria ja boogieta, ammattilaastasolla, yhyrellä kärellä. Anna mun kaikki kestää...

Oliskaha siihe saatavana kirvestä. Virtuaalisesti saisvat opetella hakkaamaha halakoja. Taikka puukkua, veistääsvät puuäijiä niiku Eemeli liiterisnänsä sillä kapulalla, eikä tulsi palkehekiäliä peukalhon... Voishan siihen olla kurinvartahakki, mäki voisin opetella tikkuamaha.

Kyllä moon sitä miältä, notta jos ei tunne kolffipallon kopsahrosta erilaasten mailaan varres, ei tartte suajata ittiänsä toisella kärellä ku nyrkkeelöö (ja silti ottaa kipiää) taikka juakse kunnaria, ku pesäpallooloo (yhyrellä kärellä mailasta kiinni pitäen!), nii paskan marijat siinä mitää urheelumuatua opi!