Ihminen ruukaa vanhetesnansa muuttua. Jokku tuloo krätyysiksi, toiset tyyntyy. Meirän yks asiakas oli nuarempana tosi vaativa ja kipakka, oikee peljättihi, että mistähä se tällä kauppareissulla mainittoo. Nykyysin son niin helluunen mumma, tullahan aina oikee hyvälle miälelle, ku se tuloo kauppahan, kissinkorkuusilla pukstaaviilla präntätty ostoslista joukos. Aina niinku aurinko rupiaas paistamhan!

Useen vanhat laihtuu, vaikka olisvat ollehet kuinka hyväs lihas nuarempana. Mun mumma oli ennen kans pikkuusen lihava. Ny se kuulemma painaa vähä yli 50 kilua. Ja murehtii, jos tuloo yhtää lisää. Voi herran piaksut frouvan jalaas! Ku ihimisellä on sääret ku kaks riukua ja käret vaa luuta ja nahkaa! Ettei hän vaan ny lihoosi, että se lonkkaleikkoos onnistuus.

Millä tuallaaselle jääräpäiselle muarille sais jakelhun, että se tarttoo jokaikisen energiarippehen, että se siitä leikkauksesta toipuus? Eihän liki yhreksänkymppinen ny enää nii paljo liiku, että se fläskiä polttaas, kaikki painonpurotus on lihaksista. No tokihan se lonkkansa loukkas toissa syksynä, ku se kärräs kottikärryyllä märkiä lehtiä kompostihi kapiaa lankkua pitkin, ja samoon ku se huttarootti syreenipuskaa matalaksi. Notta onhan se teheny. Mutta lihakset tuloo ja menöö, eikä tuan ikääsellä fläskikää oo enää ikuusta.

Pitääkhän mun viärä sille joku kuntoolulehti, vaikka sellaanen bodarilehti. Niishän puhuthan proteiiniista ja lihaksista. Ja laihnata punttia.