torstai, 11. lokakuu 2012

Juaksuaika kolomatta viikkua



Tuala tyämaalla akat oli jostaki saanu haravihinsa sellaasen Ohojelman. Satu sen oli jo varkahin aloottanu, ennenkä me muut siitä eres tiäsimmä. Blondi ja T. rupes sitä viikon ennen mua, ku mä orottelin että mun lentsu paranoo reiruhu. Siinä orotellesnani alootin välineurheelulla, ostin nii tyyrihit juaksukengät, notta niillä olis sitte melekee juastava joka sentin erestä!

Se ohojelma ku on sellaanen Porin Kaupungin Vapaa-aikaviraston Juoksuohojelma. Kuuklettakaa, siälä son netis. Sen saa tulostaa vaikka jääkaapin ovehe. Siitä sitte voi vaikka ruksia, notta mihnä mennähä. Mä meen ny kolomannella viikolla. Toki mä meen jo kolomatta viikkua tällä kolomannella viikolla... Ku ei se kunto jukoliste nouse! Blondi huitaasi jo viikko takaperin menemähä 10 kilometriä juasten, Satu on tuumannu jäärä juaksemahan viittä kilometriä ny toistaaseksi, T:kin oli täs joku aika sitte juassu muistaakseni kuus kilometriä!

Mä menin täs yks päivä tuanne Maaseurun Koneen taa mettähä pururaralle koittaa juaksentelemaha, kunto oli olovana kovasti hyvä. Laitoon kotua lähties sportträkkerin päälle (nii, moon oikee larannu kännykkähäni sellaasen toisen Ohojelman!) ja kävelin raralle. Siälä juaksentelin, kattoon puiren kylykihin maalatuusta numeroosta vähä, notta ny eres parisataa metriä kerrallansa juaksisin...niiku lämmitelläkseni. Justihi juu. Aina viimeeset metrit ennen seuraavaa täppää meinas aivan happi loppua. Sitte kattoon sportträkkeristä, notta kuinkahan palijo sitä ny on kertyny...Hitto! Molin onnistunu sammuttamaha sen heti ku olin kotopihasta lähteny!

Suivaannuun nii, notta laitoon sen uurestansa päälle ja piilootin taskuhuni. Sitte mä juaksin, enkä kattonu puihin niitä numeroota, juaksin vaan käpyjä ja puunjuuria kattellen, juaksin, juaksin ja puuskutin, niin kauan ku sialu siäti! Sitte lakkas taas henki kulukemasta kituumis (mullon joku pullonkaula tuas kurkus) ja tulihan siälä pirhana viäte joku viaras miäskin samalle junnulle...emmä julijennu enää juasta, ku molin vissihi jo violetinkirijava naamasta ja henki vinkuu ku sumusireeni...Olis se sitä paitti ollu vähä turhan tyrkkyä tuupertua sen miähen käsivarsille!

Kattoon träkkerin lukemaa. Olihan siinä. Melekeen neliäsataa metriä.

400m. 400m!!! Ja mä olin antanu kaikkeni!

Ihimiset kyselöö, notta viäläkö teillä akoolla on se juaksuaika...onhan meillä, toisilla vaa vähä paremmin ku mulla. No, jos ottaa huamiohon, että silloo ku mä aloottelin, mulle meinas tulla noutaja jo sähkötolopanvälin jäläkehen. Onko se keskimäärin 60m? Että siihen nähären...

Äsköön vein O`Malleytä lenkille. Siitä tuli 6,4km, ihan vaan käyren menimmä. Aikaa meni piirun verran alle tunti. (Täs tapaukses piiru oli 3min.) Kyllä mä tästä viälä juaksen sen!


**********

Olin muute päivällä siälä syäpälääkärillä käymäs. Eipäs se ollukaan se lafkan ainut syäpälääkäri, se oliki joku Jukka-poika, oikee mukavan ja fiksun oloonen miäs. Se oikee tutkiiki mut, eikä vaan lukenu rönkkenilääkärin lausuntua paperiista ja sanonu, notta terves sitte. Tämä knaputteli mun mahankin, ja löyti siältä nii kipiän kohoran notta. Soli kuulemma mahalaukun kohta. Joo, närästää mua vähinsä silloon tällöön... Maksan kohoraltaki aristi vähä.

No, vaikka mut ny muutoon terveheksi ja syäpäseurannan osalta valamihiksi tavaraksi torettihinkin, nii päätimmä kummiski viälä otattaa ultrakuvat koko vattan aluehelta. Verikokeekkin se mulle määräs, ku mä valitin notta ku aina oon ku nukkunehen rukous. Jos vaikka kilipirauhanen olis laiska. Elikkä ne ny sitte ens viikolla olis eres.

Mammografiakones on muute taas prillees. Siihe tuloo korjaajat Ruattista joskus ens viikolla, ja maharaako niillä ny sitte olla justihi oikeeta prikkoja joukos, jotta kauankahan niitä varaosia sitte orotellaha...

lauantai, 6. lokakuu 2012

Solis siinä.

Terve taas!

Ainaki kaiken järjen ja tiäteellisen tutkimuksen mukaha. Jos rönkkeni ja ultra siksi kattothan.

Mulla olis pitäny olla kontrolli siitä syävästä jo kesällä. Ajattelin kerranki olla kärsivällinen ja orotella kaikes rauhas, olinha mä jo keväällä hötkyylly ja soittanu kertaallensa sairaalaha, notta koskaha sitä taas pääsis kuvaha... Ei vaan tullu kutsua. Syyskuun aluus laskeskelin, notta siitä olis ny aika tasan se viis vuatta, ku mun syäpäni leikattihi, jotta kyllä ny jotaki jo pitääs kontrolloorakki.

Soitin sinne. Tällä kertaa oikiaha numerohonki, keväänen soitto meni vähä poskellensa ku ei ne siinä numeros ollu musta oikee kuusalla. "Joo, sullahan oli tavoiteaika heinäkuulla, mutta se on nyt mennyt ohi...täällä on kyllä ollu ruuhkaa." No soviimma siinä jotta jos pikapualihi tulis aikaa.

Meni pari päivää, nii tuli sairaalasta kaks kirjeskuarta samana aamuna looraha. Toises oli aika syyskuun 12:nneksi ja toises lokakuun pualivälin paikkeelle. Öööö...? "Kummankahan aijan mä ny pirän?" mä sinne soittamaha. Sairaalanmäjellä oltihi iha yhtä huuli pyäriänä; onko niis ny varmasti sun nimi ja muut tiarot oikeen? Joo-o, ihan oikeen ovat. Soviimma, että mä pirän ne ensimmääset, ku sen toisen aijan kohoralla oli joku iha muu nimi, ja sen toisen aijan lääkärivastaanottoaikaa ei ollu kirjoos ei kansiis. Ihimettelivät vaan, notta onkoha sille toiselle akalle menny mitää tiatua mammokrafiasta...

Nojoo, rupiaa ne rattahat taas pyärimähä, molin tyytyväänen. Sitte pari päivää ennen rönkkeniaikaa mulle oltihi koitettu soittaa sairaalasta, yritin soittaa takaasi, muttei siälä tiätty, mitä oli ja kuka soittanu... 11.9. siältä soitettihi uurestansa. "Valitettavasti sun röntgenaika nyt peruuntuu, kun meiltä on menny mammografialaite rikki!" Kappasta vaan... Toivottavasti siinä ei oo käyny kuinkaan. Kellekään ihimiselle, meinaan.

Molin iha varma, ettei ennen loka-marraskuun vaihretta tuu uutta aikaa. Vaan kuinkas kävikään? Mä pääsin jo 3.10. sinne!

Ensimmäänen lokakuuta mä käyyn kaularankakuvas, ku mä kesän linnareissun loppumetriillä komahutin ottani Hämähäkkimiäs-kaariporttihi ja rusahutin niskani...mutta sehän ny olis ihan toinen juttu, meinaan se linnareissu! Enivei, mullon vähä sellaanen olo, notta tulikoha otettua liikaa rönkkenisätehiä samalle viikkua, mutta tulipaha ny seleväksi, nottei ollu mitää vikaa (paitti joku oliko se oikoryhti kaulas) niskoos ei kikiis.

Moon sitte vissihi näillä näkymin terves. Ens viikolla viälä käyn syäpälääkärin (sen Seinäjoen ainuan, jos se on töis ettei lomalla) vastahanotolla kuuntelemas, kuinka terves mä oikeen oonkaan.

Tuntis vaan ittensä terveheksi, ku kolottaa oikiaa peukalovarvasta (se rippikouluaikaanen murtuma) ja vasemman kären peukalua (tipuun taas portahista) ja välillä sitä niksahtanutta niskaa ja kaikki tyäkaverit juaksoo pian kymmenen kilometriä pois tiähensä, enkä mä jaksa juasta ku 400 meeteriä!

No ehän mä ny ookaan enää mikää tyttyynen.



*******************************

Mä koitan täs joku päivä kaivella kaikkia kameroota ja niiren muistikorttia, ja laittaa siitä meirän kesääsestä linnareisusta juttua. Siitä voi tulla vaan jatkokertomus, ku soli nii pitkä ja miälenkiintoonen.

sunnuntai, 22. huhtikuu 2012

Pikkuveli

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/noitalinna_huraa_pikkuveli_33598.html#media=33610

Pitkänä perjantaina, mukavan mökkeelyreissun jäläkeesenä iltana, äitee soitti.

Soli vaan seittemän vuatta mua vanhee, äiteen pikkuvelii. Enoomiäs. Sillä oli nuaruurenkotonsa kamarin komeron laattialla pari lootaa täynnä leekoja. Eihän sitä ny aikuusilla mitää leekoja ollu. Hätinä muavia oltu keksittykään silloon, ku mun äitee oli kersa. Käpylehemillä ja äireen tekoosilla mollamaijoolla soli leikkiny ja riirelly siskoonsa kans, kumpi saa laittaa knappaskengät jalakahansa kevätjuhulahan, kumpi joutuu mennä monoolla. Äitee oli kattonu kersana pikkuveljiensä perähä, paikannu yhyreltä isoon palakehenkiälen peukalonjuuresta, nottei äitee, Maija-mumma, näje ja anna riskusta.

Pikkuvelii oli saanu olla pikkuvelii, leikkiä sitte aikanansa leekoolla. Me vähä varkahin leikiimmä niillä, eihän sitä tiänny, vaikka solis halunnu määrätä niistä, vaikka solikin jo rippikouluikäänen silloon, ajeli mopolla naapurin Arin kans. Nykyään meirän kersat menöö enoon leekoloorille, ku mennähä vanhan mumman tyänä käymäs.

Äitee oli aikuunen. Äiteeihiminen. Se ei manannu, eihän ny toki. Ei se manoota ollu, ku mä seurasin pikkueteesen klasilta, ku se hakkas katolta puronnutta jäätä portahilta ja puhuu itteksensä kiältä, johona oli palijo peetä ja ärrää ja ässää sun muita konsonanttia. Se vaan tuumas, notta mitähä sitä laittaas ruaaksi. Ei se sitte tainnu kummiskaan kananmunaperunoota tulisempaa olla.

Eikä äitee tupakista piitannu, soli miästen hommaa, eihän ny akat, kunnon äireet olletikkaan... muutoon vaan navettatakin tasku kärys joskus.

Viinakset oli ittestänsä paholaasesta. Minkä tähären sitte silloon kerran, ku meillä oli myähälle kesäillalla viarahia, äitee istuu herrajjesta isän polovella kiikus ja kikatti klasi käres. Voinhan mä muistaa väärin... siitä on niin kauan, eihän mun silimänikää ollu ku pikkueteesen klasin alareunan korkeurella. Sen koommin äitee on ottanu konjamiinia lääkkeheksi vaan.

Äitee oli niin aikuusta. Se, mikä teki särön äiteen ylläpitämhän aikuusuuren myyttihin, oli pikkuvelii. Rakas nuarin velii, joka manas, poltti tupakkia ja - ryyppäs.

Pysy aina pikkuveljenä, ja lintuna,
älä koskaan miehisty.


Tuli aikuusikä, isyys ja isovanhemmuus. Vaikka lasten kans oli muresta, murehista kamalammasta päästä, niin Pikkuvelii pysyy pikkuveljenä. Kantoo osansa, hoiti lapset ja näiden sairaudet, teki töitä elannon etehen...Rakasti lapsiansa yli kaiken. Kuitenki Pikkuvelii oli sisaruksista nuarin, se, joka antoo päätäntävallan pullon hengelle.

Mä en meidän taloon lisää
aikuisia halua.


Halusko kukaan Pikkuveljen aikuustuvan. Oliko enoomiäs meille se päässilimäänen isoovelii, se joka inhimillisti aikuusten järkevyyttä ja ylemmyyttä? Oliko se muille sisaruksille se hoivaviätin kohore, se, jolle sai luvan perästä olla päsmärinä? Ettei sen vaan tarvinnu seliittää äitee-Maijalle konhaalujansa. Muut seliitti ja peitteli. Niinku ei äitee ny olsi äireenvaistolla niistä tiänny.

Pitkäperjantai. Jeesus, jonka Piatari kolomasti kiälti, kuali kahren murhamiähen välis ristillä. Tänä pitkänä perjantaina vuanna 2012, kuali äireen pikkuvelii. Isä ja paappa. Ihminen paljahimmillansa ihimisten joukos.

Yksin.

keskiviikko, 11. huhtikuu 2012

Påskarteluja

Pääsiäänen tuli ja meni. Molin kerrankin aijoos matkas, mutta silti meni mönkähä moni mun aikomukseni.

Pahiten mönkähämenny oli mun rairuahon kylyvöni. Ensin mä innostuun isoosta kestokasteluruukusta, notta joo, siihen hiano tuuhia heinä kasvamaha. No eihä mulla ollu siihe hätähä siämentä, mutta mulloli niittukukkaseosta. Apilaa, kissankellua, päivänkakkaraa, siankärsämyä... Jee, siitähä tulooki hiano pääsiääsruaho! Eiku kylyvämähä. Varooksi seuraavalla kaupaskäynnillä ostin oikee rairuahon siämeniäkin, ja isännän ohoraa pistin itämhän.

Kukkaniittu iti hianosti. Mutta ny son kuallu. Mitä moon teheny väärin!?? Olisko mun pitäny viärä sitä jo pihalle, silloon ku näytti siltä että se kesä tulis ennen pääsiäästä? Ohora otti päihinsä, ku sillä houkuteltihi Doorista terassin alta, ku poijat meni päästämähä sen häkistä pihalla. Silloon tuuli kylymää pohojaasesta. Ja mun kuningasirea... kun ei poijat meinoostansa hualimatta saanu äntihi kylvää rairuahua, nii mä kylvin sitä varaston laattialle levitetyn muavin päälle. Rapahan kummiskin. Tuumasin, notta ku mä aijoos kylyvän, niin siitä tuloo tuuhia, leikattava ruahomatto, josta saa ottaa sellaasia paloja ku on pötitkin. Paha vaan, notta varastoskin on laattialämmitys. Eileen mä korjasin pois sen pölisevän harvan karvaläjän siältä...

Vaihroon tuvanklasiihin uuret karteekit. Taikka ei ne ny nii uuret ollu, oli nollu jo mulla rivitaloon klasilla, mutta niitä piti entrata, notta sai ne istumhan näihin klasiihi. Niis on tuallaasia kerrattuja tuluppaania...mun rupes teköhö miäli saara oikee julmetun suuria tulppaania laattialle johku vaasihi, notta tulis toistua. No eihän nii suuria löytyny mistään, ku se mun suuri tarkootti sellaasta vähintään metrin korkuusta tekokukkaa. Pengoon Halpa-Hallin poistomyyntikoppaa, nii siältä löytyy tuallaasia kerrattuja kukkia sitte eneekin. Ja pääasia oli, notta halavalla.


Siinä karteekilootia penkoes löytyy yhret vanhat paneeliverhokkin, veheriääset. Noli vaihrettu vähä hillitymmän veheriääsihi, tua ku oli nii kovan rairuahon veheriäästä. Niistä ku pätkii, nii sain nelijä kaitaliinaa, jokka ulttuu isoon ruakapöyrän ylitte. Viälä jäi tyykiä sen verran, notta ku oikee silippus toisesta päästä ja jatkoo toisesta päästä, nii sain kahareksan lautaasliinaaki. Sutisesta hain violettia kanttinauhaa jatkossaumaan peitoksi. Siitä tuli sellaanen vertauskuvallinen Via Dolorosa... toivon veheriääsellä pohojalla kärsimyksen purppuraanen, kapia tiä. Ei nuata ny sitte voi vissihi muutoon pitääkää ku pääsiääsenä.


Blondi kysääsi ennen pääsiäästä, notta oonko mä jo tuumannu, mitä mä laitan pääsiääspöytähä. Mä vastasin notta lautasliinat... muu oli ihan auki. No loppuviimeen mun pöyräs oli sitte kanaa ja muusia. Muniakin piti maalattaman, mutta maalarit ei oikee jaksanhet innostua. Söimmä sitte ihan tavallisia valakoosia munia, johona ei ollu eres leimaa pääs. (Kyllä näyttää kalapialta mun kananpalani...)

Maalariina mullolis ollu omaan poikaan lisäksi Einarin kaveri, Martti. Soli ollu meillä yäkyläs. Sille oltihi laitettu kummisaappahakki joukkoho, notta jos me mentääs pääsiääsvalakialle. Mutta ku nämä kaverukset oli jo päivän lenkkeelystä, elikkä trullittelusta, nii väsyksis, nii me jouruumma mennä O`Malleyn kans kaharen sinne Järven toisehe päähän kattoho, saarahanko se kokko tällä kertaa syttymhän. Nimittään oli yks pääsiäänen, ku se paloo paloöljyn ja pensan voimalla vasta seuraavana päivänä. Pitkin päivää.

Soli kyllä noloo kerta se... Naapurin yks isäntä oli oikee mualta tullehia viarahiansakkin viäny valakioolle, ku ne ei vissihi mualla päin niitä nii polta. Ja sitte sitä ryäkälestä ei saatu palamaha.

Ny kyllä paloo, komiasti präiskährellen! Väkiä ei liiemmin ollu ihimettä kattomas, mutta pitihän meirän ny käyrä kattomas oliko meirän riskut kyllä kuivia. Mä nimittään täs pari viikkua ennen pääsiäästä rupesin raivaamaha tuata tyhyjää tonttia ylimäärääsistä riskuusta. Ny meillon siihen lupa ja oikeus. No kummiskin, mä ensin vaan voimasaksilla saksiin piänimpiä, sitte otin kirvehen suuremmille. Meinas olla paikat kipiänä. Viälä ne piti kiskua ylämäkehe tiänviärehe. Sain mä viimeen O`Malleynkin avukseni, ja poijat valkkas parahimpia rankoja puumajoohinsa. Jäihän sinne viälä monet pääsiääsvalakiavärkit, mutta aina son paree kattua ku katua, varsinkin raivaamises. Kovan äkkiää ei puut kasva isooksi kiipeelypuiksi. Ennenkä nua nykyysetkään on oikee kunnon puita kaahimisehe, meirän poijat on kasvanhet kaahimisiästä ohitte.

Tyhyjän tontin nurkalle oli syystä tai toisestä jätetty seisomaha pystyhy kuallu puu. Koko tämän kuus vuatta moomma kattonu, notta miksei se ny jo kaaru siitä jollaki myrskyllä. Varikset siinä on pitänhet käräjiänsä joka jeevanan kesä. Son ollu niin ruma siinä, kraahku nuarien koivujen ja pajujen yläpualella vasten taivasta ja järviä. (Tua vasemmanpualoonen. Nykyysin sen ympärillä on paljo enee nuarta puuta. Mä en ny saanu muakattua ja leikattua tuata kuvaa, joka on otettu joulukuus 2007)


Pokasaha soi ja kraahku kaatuu. Samas ku se kumahti kohomeesehe maahan, nii se rupes näyttämähä nii komialta! Siinoli piäni kääpäkin kylyjes, siinoli nii hiano oksanhaara latvas... me kannoomma sen tarkasti pikkutuvan pihahan, kolomes palas. Se rupes heti näyttämähä pikkutuvan terassin kairestolopilta!

Kyllä mä ny nii orotan kesää, notta sais kaivella tolopille montut maahan ja pistää hanskat heilumaha sen terassin kans! Niiku täs ny ei muuta olsi.

maanantai, 19. maaliskuu 2012

Haisoo noukkaha

Son pian taas se aika, ku rupiaa haisoho rahalta. Tai ennenvanhaa siitä sanottihi nii, nykyään se haisoo rehevöötymiseltä ja kasvihuanekaasuulta, ilimastonmuutokselta. Mulla on kyllä sellaanen miälikuva, notta se haisoo siltä muavaaluvahalta, mitä meillä oli kersana. Sonta... Nii äläkää ny käsittäkö väärin, ei me ny sontaa muavaaltu, vaikka ei sitä rahaa ny ollukaa ku sontaa! Mun miälestä vaan sonnan haju pihalla on ku se muavaaluvahan haju!

Muutama vuasi sitte ajelimma Tiistenjoen läpi, oli loppukesä ja oikee hautuva ilima. Molemmin pualin tiätä kypsät vilijapellot. Einarin noukkahan otti se haju: "Kuinka joku on saattanu rakentaa asuunrakennuksia tällääsen löyhkän keskelle!?" Jaa-a, son varmaha rakentajaan noukkaha  haissu ihan hyvälle, ruaalle ja toimehentulolle, rahalle.

Mä joskus lukion jäläkihi olin jonku aikaa Ori flamen myyjänä. Sai itte halavemmalla meikkiä ja reuroranttia summuuta. Siältä tuli jos jonkunlaasta tuaksunäytestä, piäniä pikkurillin viimmeesen nivelen kokoosia putelia. Ja sitte tuli tilaaltua vähä suurempiaki. Tilasin ittelle ja O`Malleylle myskinhajuusia hajuvesiä. O`Malley jotenkin kärsii niistä... kärsä vuati. Mutta appajee ku menin jollakin laivareisulla ostamaha sille tuliaaseksi oikee tyyristä reuroranttia, Huuko Possin stikkidödön! Soli viimeenen niitti sen noukkahan!

Sen jäläkihi meillä on saanu haisevat dödöt jäärä hyllyhy,  joko kaupan hyllyhy tai oman hyllyn perimmääsehe nurkkaha. Ei saa haista pyykkipuluveri eikä huuhteluaines. Tuaksukynttilät haisoo vaikka nolis sammuksiskin, niitäkää ei passaa ainakaa polttamaha mennä. Surkiinta täs on se, notta se hajuyliherkkyys on tarttunu muhunkin. Vai voiko se tarttua? Kummiskin mun noukkani rupiaa vuatamaha taikka tuloo muutoon häjy olo, jos jokin kovan haisoo hyvälle - tai häjylle.

Ei meillä ny sentäs mitää vakavaa oo - viälä - hajuusta aiheutunu, ei olla saatu mitää astmakohtausta tai muuta sellaasta, sairaalahoitua tarvittevaa. Kuhan ny välttää ylimäärääsiä hajuja. Vaikka ei se aina oo ihan maharollista...

Orotin jompaa kumpaa poikaa, olin viälä töis etten äitiyslomalla, puriin kuarmaa siälä hyllyjen välis. Toisesta päästä käytävää näin, notta ny siältä tuloo se yks jua...pul...no, onnettomien olosuhteeren uhuri, jonka mä tiäsin haisevan pesemättömille verhoolle. Verin henkiä, jotta piisaas ku se menöö ohitte. Mutta sillä kertaa se löyhkä oli kestämätöön! Kun se miäs kerkes sivuutte, mä juaksin oksennus kurkus takahuanehesehe. Raskauttava osasyy mun refleksille tais olla mun raskaustila...

Eikö sitä voi pestä verhojansa, eres joskus? Ohan niitä muitakin "onnettomien olosuhteeren uhuria", oikee tehtaalijoota, joilla on tippumas korpikuusen kyyneleet alvarihinsa, eikä ne kaikki kulije verhoos, jokka seisoos ittellänsä p-a-jäykkänä! Kuinkaha mun käyrääs, jos mä joskus sujahuttaasin lahajapaketin niiren postilooraha... (jos tiätääsin, mihnä ne asuu) paketin, johona olis suihkusaippuaa ja pyykkipuluveria.

Ohan sitte näitä muitaki kevääsiä hajuja, joista yks jo haisoo meirän kuistilla. Tytti kun ruukaa torkkua kuistin lavittalla, ja sillä taitaa käyrä miäsviarahia siälä. Mä luulen, nottei meillä tuvas haise kissinpissi, mutta mistä sitä ikään tiätää. Ei varmaha tiärä muukkaan kylän "kissatärit ja -serät". Sitä ku aistit hianosti sanottuna araptootuu. Niiku tuahon Dooriksenkin hyysikkälootaha. Paitti siihen ne aistit ei turtunu, ku Dooris rupes alvarihinsa sontimaha hyysikkänsä katolle! Mä pesin sen hyysikän (son sellaanen kopillinen kissivessa) yltäpäältä, laitoon puhtahat pehut sinne, notta on arvon leidillä mihkä päästää...selekäni käännän, nii se kerkiää sontia kourallisen papanoota sinne katolle! Viimeen tuumasin, notta ny loppuu häveliääsyys, saa rouva äksäntää iliman kattua!

Siinon vaa se ongelma, notta ny sitä puunpehua on palijo leviämmälti, ku Dooris "sisustaa" hyysikkäänsä. Ja haju tuloo samantiän.

Mun taitaa ny olla paras vähä tuulettaa. Tein ittelleni lasagnea iliman lasagnea (kesäkurpitsaa, herkkusieniä ja purjoa lasagnekastikkees ja juustoraastetta päälle, uunihin saamahan färiä - avot!) ja Epa tuloo pian koulusta. Se ei siärä italialaasten ruakaan hajua. Johtuusko siitä, notta sillä oli kerta jonkunlaanen mahatauti päällä, kun menimmä hakoho muulle perheelle pitsat pitseeriasta.

Meillon kullakin noukkavaivamma, ottaa ny siitä sitte selevää, mikä kenenki noukkaha haisoo.




  • tattista


     


    kissi ja sydän Vilukissiltä


    klooriaa Ollilta


    Vilukissiltä tyttykin


     


     


     ihana blogiystäväni Vilukissi nakkas mua tällääsellä!


     


    tuan mä sain Tirlittanilta, Vilukissiltä ja vielä Iso-O:ltakin!



    Ihana knappi, Vilukissiltä!



    Tällääsen hajin Mansikin knappiloorasta, kiitos!



    Mansikki mulle tällääsenkin tunnustuksen antoo!

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot




    Aijankohtaasta höpinää äiteeihmisen, jonka nelikymppiset meni aika päivää sitte, konhootuksista ja elämästä miähen, 13 ja 8 -vuotiaiden poijankloppien ja ainakin18-vuatiahan kissimuarin, sikaalevan luppakorvakanin ja nukkuvan kotiloetanan muarostamas hullunmyllys

  • Tagipilvi