Aamulla menin ens töikseni teekoohin. Sinne tuli syylihin ja känsihin erikoostunu sairahahoitaj. Nostin kinttuni pöyrälle. Sitte rupes karuttoho.

Sotti sellaasen skalpellin ja rupes krotaamaha mun jalaanpohojaa sillä. Tuskanhikiä vaan pukkas ottalta. Sain kummiski pirettyä jalakani paikallansa, nottei se vahingos silipaase multa varvasta. Pahempaa seuras; se puristi sitä syylää taikka känsää, mikä se ny sitte liänöökin, olemattoman piäni mutta kamalan kipiä reikä, jotta jos siältä tulis märkää. Minä lauleskelin Niksi Nellaa, niinku kissi joka keherää ku sitä pestähä. Ittiänsä suhritellaksensa. No mitä viälä, kuiva kaivo. Sitte sotti sumuutespullon ja korvatopsin ja jäärytti sen ...sen. Miltähä tuntuu, ku tupakki tumpathan kätehe? No ei kai tua ny nii paljo sentäs polttanu.

Kiitos kaunis, juu, tuun ens viikolla, jos ei oo parantunu... jos tohorin!

Illanpäivällä ku kotiuruun töistä (olin saanu onneksi puani päältä teherä, kassalla) mua orotti kirije lasaretista. Minna oli saanu äntihi mulle lähettehen sinne rönkkenihin.

Hyvältä kuulostaa. Perjantaina 13. päivä kello 13.15.... Pitäkää peukkuja.

Nii millekkä? Pitääskös mulla ny sitte olla syäpä tuas toiseski kikis, notta mä pääsisin siitä kipuunensa päivinensä erhon? Vai olisko paree, ettei siinä syäpää olsi, notta mä sitte saisin vaan kärsiä nahoosnani kaikki kivut, jokka aina saa epäälemähä, notta kyllä siinä kummiski on syäpä?

Mä ny tairan kummiskin ottaa hammasharjan ja kamman ja naamarasvaa joukkoho, ku meen kerta sairaalanmäjelle. Tiärä vaikka ne komentaas mut samantiän puukkoho.