Peukalopotti sai sian, hei!

Suomensotti sen kotiin vei.

Oltermanni siltä niskat taittoi,

Kultaralli siitä makkarat laittoi

Pikku-Rilli sen suuhunsa söi!

 

Meirän viiren jengi, kouluaikuusia likkakaveria, minä nykyysin pönäkimpänä Peukalopottina ja Kissimouree pikkuruusimpana Pikku-Rillinä, ettiimmä toistamma lauantaiehtoona Anssin Jussin Areenan auloos. Liput oli mulla. Kolome flikkaa yritti puhua portsaripoikaa pyärryksihin, notta olisvat päässehet salin läpi niitä multa hakoho. Oli kova luu, se poika, saivat orottaa.

No viimeen pääsimmä kaikki paikoollemma. Melekeen turhaannuumma orottamaha, mutta yhrennellätoista hetkellä Rajattomat kaahii estraarille.

Minä aivan kangistuun kuuntelemaha! Että voi ihimiset osata laulaa! Sopraanot, altot ja tenorit sum muut, ne kaikki stemmas justihi kohorallensa, ja sen Jussi-basson mahtava mörinä, voi että se soitteli mun sialua! Se kokos ja rytmitti koko köörin laulun, soitteli ittiänsä niinku rumpua taikka sellaasta isoomahaasta pitkäkaulaasta kitaraa, jonka nimiä mä ny en justihi muista... Pohjammaan perukoolta kotoosin oleva flikka soitti suutansa niinku torvia ja tenorimiäs soitteli huilua iliman huilua, viheltelemällä. Niilloli koko orkesteri iliman soittimia!

Saimma kunnian kuulla kaks kantaesitystä, noli tehnehet Eino Leinon runoohin sävellykset ja sovitukset, tuli Vaterloota sun muuta takavuasien hittiä ja Kantelettaren runoohin tehtyä laulua. Niinku arvata saattaa, soli niin mahtavaa laulantaa, notta me ja viissataa muuta taputimma ne kahareesti takaasi lavalle. Viimeesenä kappalehena ne lauloo ihanan Ikävän.

Meilloli illalliskortit. Liukastelimma Kuntsarille syämähä. Ei me enää muistettu, mitä molimma kukin valinnu syäräksemmä, mutta mä otin sitte toisen niistä kalkkuna-annoksista. Sitte meille tuatihi jäläkiruakaa. Kristiina toi enste toisalle pualen pöytää annokset. Me kurkoteltihi kattoho, notta mitä siältä mahtaa tulla... "Makkaraa!?" Justihi soli ku piänestä lauantaimakkarakangesta silipaastu nelijän sentin siipale, kermavahtua koristehena ja ketsuppia päällä. Maistuu kylläki mansikkaaselta rahkajäärykkeheltä...

Kristiina tuli keräämähä meirän viäreltä pois käyttämättömät aseet ja tuukit, ku ei ne miähet ollukkaan tullu syämähän... "Jaa, oltaas me voitu niirenki annokset syärä, mitä noli tilannu?" "Sitä samaa makkaraa mitä teilläki oli ;)"

Kaffia ei kuulunu meirän iltaasehe, mutta ilimankaa ei voitu oikee olla. Kissimoureella ja parilla muulla oli viälä pitkä ajomatka kotia, tarttivat jotaki pitämhä heitä hereellä. Tulimma viälä kaikki tänne iltakaffille, keskellä yätä. Suunnittelimma siinä samalla, notta toistekkin pitää yhyres mennä. Ku vaan joku rookaa ilimootuksen miälenkiintoosesta konsertista, nii heti sana kiärtämhän.

Tuallaaset illat on eliksiiriä ystävyyrelle!