Molin yks päivä hakemas poikia anopilta, soli haltioonu niitä taas iltapäivällä, ku Vihtori oli tullu koulusta. Siälä oli lautaset pöyräs, noli syäny. Kattilas oli viälä makaroonia. Mäkin sain ottaa, kun anoppi meinas, ettei Nero, niiren koira, enää jaksa sitä syärä.

Son kuulkaa tämä miniän osa, sitä pitää olla tosisnansa ku sika rukihis, jos meinaa saara syäräksenäSilmänisku!Ja musta näköö, notta moon ollu.

Koirat pakkaa mennä kyllä joskus kersaankin erelle. Justihi eileen kuulin, notta O`Malleyn velii oli kerran tullu kotia töistä, syäny hellella ollehesta kattilasta kylliksensä ja viäny loput koiriille. Sitte soli vasta kuullu, ettei kakarat ollukkaan viälä syäny!

Soli eileen tuamaroomas koiria, ku me O`Malleyn kans traijattihin sen flikan muuttokuarmaa Helsinkihin. Oli tuumannu, notta mialuummin hän kuunteloo emännän natkutusta ku koko jalostusvaliokunnan! Ohan seki tiätysti höölisti sanottu, emäntä ku natkuttaa nii viahkosti.

Flikalla on tänäpänä kellonympärystä töitä uures tyäpaikasnansa, Lastenklinikalla. Onnia kauhiasti ja voimia unelma-ammattihin! Siis tuan flikan, mulle tuallaanen tyä olis krooninen shokki. Mä nostan hattuani, lakkiani ja pipuani nuarelle naiselle, joka jaksaa iloosena hoitaa kipeetä tenavia, tyäksensäkkin!