Teltta rupes pikkuhilijaa hilijenemähä, peuhkotus filttien alla vähenemähä. Olihan kello jo yli pualen yän. O`Malley oltihi jätetty omaha sänkyhy tupaha, sen piti olla varahi aamusta tuala meirän uures kaupunkikeskustas...

"Ainavaanko nuaren pitää harjootella, vaikka juhannus on menny?" Einari kysyy viärestä. Mulla löi pikkuusen tyhyjää; nii lintujenko, lauluako? Sitte mä tajusin. "Ei noo lentokonehia, isoolta tiältä kuuluu rekkaan äänet." Meni hetkuusen ihimetelles, notta minkä tähäre niiren pitää öisin ajaa. Taas rauhaannuttihi, Einari nukahti.

Vihtori puhkes tämän tästä puhumaha jotaki, valitti ku jokku linnut piti vähä suurempaa ääntä ku toiset. Peippoonen vasemmalla, räsäkkä oikialla, pääskyyset mettästi iltapalaa siälä sun täälä, järvellä joku uivelo präsötti vettä toisen päälle ja siitä tuli sanomista. Kuavi, lokki ja joku sorsa pisti lusikkansa sekametelisoppaha silloon tällöön. Kaukaa mettästä kuuluu pikkulintujen taukuamattoman tsirputuksen välistä huuhkajan huhuulua, käki kukkuu ja mettän takana tarhalla ulisi kettu.

Yhtäkkiä johnaki teltan ulkopualella, likillä tupaa, oli täys rähinä päällä. "Tuasta äänestä mä en oikee tykkää" Vihtori tuumas. Nousin kattomaha, mitä on tekeellä, ku oli niinku oltaas riihellä oltu.

Tytillä oli tullu sulhaskandinaatin kans sanaharkkaa, joka yltyy oikee tassurysyksi. Puutarhatualit kolaji, ku siälä mentihi peräkanaa, Tytti pani "WOI, WOI, WOII!" ja välillä sähäättihi ja sylijettihi toistansa! Naapuritontin harakka oli metelistä kimmastunu ja noussu pesästänsä kräköttämähä tappelupukariille. Karvaton, urospuolinen kädellinen nisäkäs, Homo Sapiens oli ruvennu tilapääsesti "pystyihmiseksi", Homo Erectukseksi ja kuikuuli parvekkehelta alaha naureskellen Felix Domesticusten välienselevittelylle. Siinä vaihees se punavalakoonen kolli otti jalaat allensa ja paineli häntä viuhtoen toisen krannin heinälaron alle. Harakka piti perää nauraa kräkättäen.

Tyttiä ei näkyny. Soli painellu pellisehen grillinaluskaappihi ja lyäny oven peräsnänsä kiinni.

Loppuyä meni sitte rauhallisemmin. Kolomen-nelijän mais oli turhan vilipoonen, hajin poijille lisää filttiä, itte laitoon pipon päähän. Järveltä nousi paksu utu, pohjaasella taivahanrannalla oli korian vaalianpunaasta rantua. Aurinko siälä teki ylähänousua. Seuraavan kerran heräsin kahreksan jäläkihi, hiki noruu pitkin korvallisia. Poijat oli ymmärtänhet heittää fällyt päältänsä, mutta minä olin viälä tivihisti peittojeni alla, villapairoosnani ja pipo silimillä.