Olihan täs muutama pakkaaspäivä. Eileen rupes sulattamahan, ja tämä päivä oliki oikee keväänen.

Vein poikia anopille, ku menin iltahan töihin. Pihapihlajas tirskutti talitiiaanen. Ei se laulanu titi-tyytä, ei ti- tyytä eikä eres viimevuasien hittiä, tri-tyytä. Soli keksiny uuren viisun. Se lauloo tsiiii-ty.

Kuinkahan niillä tiiaaspoijilla on flaksi käyny, jokka on nuata uusia lauluja luritellehet? Hyvin kai, siitä päätellen, että muukkin rupiaa laulamhan niitä. Ainaki tuas ehkä kolome vuatta takaperin kylänraitilla lauloo tri-tyytä vaa yks tiiaanen, ja viime keväänä jo tälläkin mäellä ainaki yks ja koulun paikkeella toinen. Ne tuala rinnalla rupiaa aina enste kaikenmaailman uutuuksia kokeelemahan, tänne sivummalle ne muativirtaukset tuloo vähä viiveellä.

Saa ny sitte havaata, onko tua uus tsiii-ty flikkaan miälehen. Mitä jos ne vaa kattookin, että mikä tua jätkä oikee luuloo olevansa, ku nuan laulaa? Voi olla, että äiteemuari sanoo, nottei nuata kaikemmaailman rokkikukkoja trenkää kuunnella, ota vaan vakaa vanha väinämöönen, se lurittaa tuallaaset klopit suahon!

Hei tiput, olkaa vaan anarkistia! Siitä vaan rohkiasti evoluutiota nokkimaan, älkää uskoko niitä vanhuksia... Niillekkin oli uutta ja makeeta, kun siippa lauloo ti-tyy!

Ny voi kyllä tulla vähä flikoolle ja klopiillekkin arestia, ku tuli taas räntää ja lunta illansyrjäs. Mutta kyllä se taas siitä kevät koittaa, rokki soi ja moperit pärisöö.