Elokuus 1991 ostin auton. Olin päässy keväällä kauppiksesta ja kulukenu kesän töis isän Marinalla. Siinä oli aivan kauhiat renkahakkin, kovaa kummia. Ku pääkallokelillä tyyräs, soli niinku olis autua vaan vähä neuvonu, notta mihkä sitä sopis osoottaa... No useenhan sillä penkkaa pölistettihinkin.

Paappa oli tullu siihen tuloksehen, notta hänestä ei taira olla enää schafööriksi. Jalaat oli niin kankiat, ne piti yks kerrallansa nostaa polokimille. Näkö oli kyllä terävä, mumma piti sen silimäklasia käres, notta on laittaa päähän, jos tuloo virkavaltaa vastooksille. Lääkäri ku oli jostaki kumman syystä käskeny klasia ajaas pitää. Pitkin tekariin se päätti luapua uurenkarhiasta, vuaren -75 Datsunistansa, "pikku-sessestä" eli 160J:stä.

Viis tonnia, markkoona, mun siitä piti maksaa. Tais siinä olla vähä ilimaa hinnas. Kyllä mä vähä moitiin Jaggen ulukonäkyä, harmaa ja vanhanaikaanen, ku paapan lätsä. Ajattelin, notta jos sen maalaas ja laittaas siihen komiat penkinpäälliset, mutta se jäi. Ratti oli kovan ohkaanen, silloon ku sain oltua järsimätä kynsiä, ne painoo ilikiästi kouranpohojahan ku ratista puristi.

Ihan hyvin se palaveli, mitä ny sateella se tykkäs sammua risteyksihi. Yhyres välis mulla oli siihen kaks kaasaria, toinen kiinni moottorin kyljes, toinen leviällänsä kylppärin laattialla, O`Malleyn putsattavana. Kulujin sillä ammattikoulus Lappajärvellä, silloon siihen oltihin jo taittu vaihtaa serkkupoijan rusinaksi ajaman Datsunin 1800cm2 moottori. Joskus, yleensä maanantai- ja torstaiaamuusin, tuli vähä kiirus keriitä kouluhun, annoon Jagelle vähä kenkää pitkillä mettätaipalehilla. Kyllä se ihan kivasti kuluki 145:ttä. Olis menny kovempaakin, mutta ku mua nii hallotti. Kyytilääselle sanoon, notta rukoole sinä, minä ajan...

Asuntolas autopualen poijat piti autojansa pari voorokautta roikanpääs talavella, notta pääsöövät viikonlopuksi rimpsalle. "Tua ei tuasta perjantaina lähäre" ne meinas mun Datsunista, jonka piuhat oli unohtunu kotia. Katolla oli vaaksan verran kuuraa, klasit panssarijääs. Pihalla kolomattakytä astetta pakkaasta. Minä pistin avaamen (joka meni vanhuuttansa kerran poikki, jouruun pistää palat alajärvisen flikan joukkohon, notta se teetti siälä mulle uuren) virtalukkuhu ja pörähytin moottorin käyntihi. Poijat jäi asuntolan pihalle pyärimähä käynnistyskaapelien ja kaikemmaailman lämmittimien kans peltilehemiensä ympärille.

Yks iltapäivä mun piti lähtiä siskoolle koepääksi Vaasaha, ammattikoulun parturipualelle. Viikon aikana oli tullu talavi. Mulla oli kesärenkahat. En ihan keriinny asuntolan pihasta pois, ku tiälle hyppäs sellaanen käsivarren vahavuunen pihilaja. Kokeelin, että puskuri pysyy joukos, ja jatkoon matkaa Vaasahan. Vähä soli hirasta matkan tekua, mutta kerkesin. Perillä siskoon silloonen poikakaveri vähä laittoo rautalankaa puskurin ympärille. Noukkapellis on viäläki piäni nyppy.

1997 mä ajoon Datsunin tallihi. Siälä son seisonu sen veeki. Oon sanonu, notta jos sen joku meinaa peltoautoksi ostaa, son kallis, mutta entisööntihin sen saa halavalla. Se kalakauppias sitä vähä miälii, mutta meinas mun hintaani turhan korkiaksi. Ny sitä on käyny kattomas ja hyväksi havaattemas toinen miäs, oikee Datsuni-fani, jonka miälestä hintakin oli kohorallansa.

Kirjootin luavarihin nimeni. Päivällensä 34 vuatta ensimmääsen omistajan nimen jäläkihi.  Ny O`Malley lähti yrittämähä Datsun 160J:tä tallista pihalle, uuren omistajan kans. Jäin kotia. Paree niin.