Viimme perjantaina piirtelin ruutupaperille laattianmallia. Varaston ovelle, pihapualelle, on rakennusvaihees läntätty ylimäärääset petoonit jonkinlaaseksi "terassinlaattiaksi", liippaaminenki o jääny vähä pualimoohi, ku on meinannu petooni kuivaa ennen aikojansa. Trappuuna siinon ny ollu trukkilavoja, ja sille kröpelööselle petoonille on kerääntyny kaikenlaasta roinaa, tyhyjistä kukkapurkiista loppuhu kulunehisihi kenkiihi...

Ja niinku mä meinasin, notta solis sellaanen siisti katos pyykkinaruulle ja piänelle halakopinolle, matontamppaustelinekkin siihen mahtuus mukavasti.

Piirrin niiiin yksinkertaasen laattianmallin: koolaukset nuan ja nuan... viis kakkosnelosta tuahon suuntaha ja sitte lautaa taikka kakkosnelosia päälle tuahon suuntaha ja kanneksi, kruuvaamalla, ei naulaamalla, ku...vesifaneeria. Miksikä vesifaneeria? Siinei oo rakoja, josta pääsis puunmoska taikka muu piäni tavara sinne laattian alle ja - mikä on kaikista tärkiintä - tuloo äkkiää valamista! Kruuvaamalla sen tähäre, notta jos sinne alle kummiski pääsöö jotaki menemähä, sen saa helepommin siältä poiski.

Mittoora viälä pitis, ku eihä se ny ollu ku summittaanen suunnitelma, mutta se pitää teherä ny justihi, ennen kylyvöaikaa! Ja se tuloo äkkiää, ku molin sen nii hyvin suunnitellu...

Joo. Mutta ku sen tekelehen pitää olla pomminkestävä, iän aset, nii siihenhä tuhuraantuu aikaa. Värkikkään ny ollu nii justihi, kakkosneloset kiärti ku propellit ja lauroosta piti koittaa löytää kuaren alta sen verran kanttia, notta on mihkä naulalla osoottaa. Tuulikin sen verran, notta naulat pakkas vääntyyllä ku niitä löi, vaikka mä kuinka koitin olla tuulen eres! Isännän naulaamat naulat oli kyllä tykympää sorttia, vaikka samasta kiposta niitä otimma...

Son tua timpraaminen, miähet koittaa aina teherä sellaasta, notta se kestääs isältä poijalle ja senkin lapsen lapsille. Niiku mun tärin miäsvainaa, soli ollu häsyys poikansa tupatyämaalla. Muurari oli teheny jotaki perustusta johku, ei sunkaa se ny takka ollu... no kummiski, tämä paappa oli koko aika vaatinu parempaa ja parempaa, notta se ny varmasti kestääs. Viimeen muurari oli sanonu, notta kyllä se ny näin purettavas rakentees menöö... "Purettavas!? Ei tätä oo tarkootus purkaa, kyllä sen tähä pitääs jäärä!" oli paappa hikeentyny. "Kyllä sen joku joskus aivan varmasti purkaa" oli muurari vaa tyynesti tuumannu.

O`Malleyllä on ollu tapana naureskella, ku mä korijaasin värkkiä ittesitovan narulla taikka rautalangalla. No, jos sillä pääsöö taas palan matkaa, eikä oo aikaa ruveta vaikka ny hitsaamaha taikka kolvaamaha, nii sou vat? Sepittöö paremmin sitte ku on aikaa, eikä kyseestä värkkiä ny justihi tarvita. Jos muistaa... Ittesitovan naru on halapaa.

Ku pistää asiat mittasuhteehisinsa, nii tekeminen on palijo helepompaa. Motimma viimmeen laattiatyämaalla motoksi "kyllä se ny näin purettavas rakentees..." ja saimma tehtyä sen viikonlopun aikana, vaikka molin kahtehe otteesehe oikee oikeeski töis! Viirentoista vuaren päästä isäntä saa eläkkehellä sitte vaihtaa siihe uusia nauloja, ku painekyllästetty kakkosnelonen kuulemma syää sen sortin naulat, mitä meilloli siihen laittaa. Voi olla, notta vesifaneeri rupiaa pärkyämähä jonkin aijan päästä, pinta pirstuaa, mutta laitethan siihe sitte vaikka kokolaattiamatto päälle, jos ei vallan laattoja liimata!

Lipoosella laattialla oli kersaan mukava ajaa rario-ohojattavilla, ripa erellä sivuluisua, ittekki villasukat jalaas luistella. Tuuli yltyy koko aika, ne muutama kruuvinaula piti kummiski faneerit paikoollansa. Koko yän on myrskynny, viäläki tupa naskuu ku puuskat osuu seinihi. Ja kruuvit senku pitää, ainaki näin purettavas rakentees...