Kiippootettihi peräkärryjä autonperäs mun syntymäkotohon. Oltihin hakemas poikia mummalta yäkylästä ja ajattelin, jotta jos samalla tois omia roiniansa pois jatkajan jaloosta.

Pohjaasen pualen ullakos oli kippoja, sellaasia ranskalaasia jäläkiruakakuppia, olisko ne ollu oikee kristallia... ei sunkaan! Jostaki hoppyshallista tilattuja kaupantekijääsiä. Ja kaffikuppia, joista osa oli niin pirstiöömis, ettei niitä enää ilkee käyttää. Neljä paria mä sain niistä kasahan, että sain nakata seurakunnan kirppariloorahan.

Siälä oli isoo loorallinen kaavoja, mitä olin joskus ammattikoulun aikoohin piirrelly. Lähinnä hankisääsken mitoolla piirrettyjä... mua silloon oli jokku poijat sillä nimellä haukkunu. Eivät tohtisi enää. Ja se mallinukkekin. Soli kokua 34, saihan sitä vähä riveeliltä ja lonkilta ruuvattua suuremmaksi (mistä oli poijille kovasti hupia) mutta ei se enää piisaa. Minähän oon oikiasti kokua 34, mutta tää mun kruppi on nykyään lähinnä 42.

Siirryymmä etelänpualoosehen ullakkohon. Sinne molin joskus yli 15 vuatta sitten teheny laattian, ku siälä oli siihen asti vaan pari lautaa sahanpurujen ja vuassaran vaihteen ja soranaikaasten sanomalehtien päällä. Rälläkööttin siälä kuivan pölyn seas, kas ku ei kärvähtäny koko rati.

Silloon molin jo laittanu sanomalehtiä, Kotiliäsiä, Rariokuuntelijaa, Opettajalehtiä ja opettaja-Iitan Titanicinaikuusia kirjeetä omiihin kantokassiihinsa. Sen postikortit oli säilös ainavaan tuahituakkooses, mihkä soli varmaha itte niitä koonnu. Ny me velipoijan kans nostettihin kaikki siältä päivänvalohon. Siältä tuli Iitan piaksuja ja meirän sähköharmooni. Ja raakasti meirän koulukirjoja. Ja äireen ja isänkin.

Me ruvettihin systerin ja velipoijan kans jakamhan niitä uurempia kirjoja, sulle-mulle-ja-sirkanliisalle. Tuli miälehen, notta onko ne mitää kouluja käynykkään, ku mä sain ny jo kaks panaaniloorallista kokohon, ja niillä oli vaan piänet nyssäkät! Eikä noo viälä siältä kaikki tullattuna. Joistaki kirjoosta ei oikee tiänny, kelle ne kuuluu, mutta sellaaset, mihnä luki DuranDuran nii noli mun. Niinku sekin koulukirja, jonka takaseljäs luki isoolla notta "SYSTERI ON HULLU!!". Systerin nimellä tiätysti...

Saankhan mä ottaa ne kortit ja kirjeet? Nolis niin hianua historiaa. Niinku Kotiliärekkin summuut. Onneksi ei systeri oo ikään historiasta piitannu, se näyttikin melekeen lukemattoman näkööstä historian kirjaansa. Mutta tua miniämaija, son restauroija koulutukseltansa, siälä se restauroo vinttikamarin laattialla pinnasänkyä maha pystys. Se pian voi sanua velipoijalle, notta pitääs pualensa nuaren vanhaan aviisien suhtehen.

Viälä pitääs vintinpäällyskamarista traijata muulillinen kankhantilikkuja ja hattuteelmiä niiren loppujen kirjaan ja lehtien lisäksi. Enkhän mä ny päiväkirjani jo tuanu siältä, ja teinikalenterit... Kaikkia siton pitänykkin jemmata!