Kerkesin mä vaan sairaalanmäelle, vaikka matkalle mahtuu rengasratsian ja kahtakymppiä körööttelevän kurottajan lisäksi viälä piskahros päiväkaffilla Lapualla asuvan ystävänkin tyänä. Viimeeset 50 metriä mä juaksin, ja sitte hengästyksis sain istua, ku lääkärin aijat oli myähäs.

Mut viätihi peräkamarihin, ja siälä oli plastiikkakirurki. Minna. Ei Kaitsu. No, ei siinä mitää, iha koriat silimät tuallaki oli, ja tukka pääs. Ollu erikoostumas Töölös ja Tamperehella. Tehny jo useeta korjausleikkauksia.

Paita pois ja Minna kehuu, että mulla on tosi hiano vattamakkara, siitä saa kuulemma oikee hyvän kikin, eikä toiselle kikille tartte tehrä mitää. Umpparin arpikaan ei haittaa, ku oikian pualen kikkihin käytetääs vasemmalta nivusesta tulevia verisuania ja lähinnä siälä vasemmalla olevaa fläskiä. Umpparihan on oikialla.

Riski siitä, ettei ne verisuanet lähre toimimahan, on toki suuree, ku jos otetaas seljän pualelta kiäleke ja käännetääs verisuantensa varas tissin paikalle. Tosin siältä otettaes pitääs joko laittaa silikooni-implantti sen kiälekkehen alle, suurentamahan kikkiä, taikka sitte piänentää vasenta kikkiä.

Aikataulusta oli puhetta, että maalis- huhtikuulla vois olla sopivasti aikaa. Mut laitettihi vattakiälekejonohon. Siinon sellaanen juju, että ku vattakiälekkeestä otetaha, tarvitaha kaks plastiikkakirurkia. Minnalle tulis Tamperehelta kaveri sille päivää. Siinä menis niiltä koko tyäpäivä ja multa koko viikko. Ensimmäänen voorokausi tarkkaaltaas heräämös tunnin väliin, että kulkooko veri suanis. Jos mä sitte tuumaankin, että otetahanki seljästä, niin son helpompi vaihtaa. Minna teköö sen leikkauksen yksistänsä, siis lääkärinä, muutamas tunnis. Samoon mut voiraas kotiuttaa muutaman päivän sisällä.

Nojoo, juna on lähteny liikkeelle. Son ny myähäästä hypätä kyyristä. Enkä meinaa iha heleposti hätäjarrusta kiskaasta.