Eileen, pyhäaamulla, heräsimmä O`Malleyn kans 5:20.

Ei meillollu herätystä ainakaa laitettu päälle. Eikä sollu kellorario, kellorario panoo notta TUUT-TUUT-TUUT, huuta ku hinaaja. Taikka sitte siältä tuloo rariolähäretystä. Ei sollu kännykkäkää, mulla pipittääs, ja isännälläki olis jotenki toisenlaanen ääni. Tua ääni oli lyhkäänen, yksinkertaanen musiikkiteema. Niiku niis elektroniikkapeliis, sellaasis piänis käsis pirettävis, mitä yhyren aikaa oli joka kersalla. Niis ajettihi autoolla taikka syätettihi jollekki päille jotaki hämmähäkkiä. Vai söikös ne kurkooset niitä päitä, taikka pommia...

O`Malley laittoo unenpöpperös kätensä kellorarion yläpualelle, nii se ääni lakkas. "No mikähä tua ny oli...?" ja eiku unta palloho.

Ilalla maate mennes kysyyn, notta eihä sulloo siälä yäpöyrän looris jotaki niitä valittujenpalaan tiluliluttimia, jotaki ihime laskimia taikka sääasemia. Ne joskus intaantuu mitä kummallisimmis paikoos livertämähä itteksensä, moon koittanu nyppiä niistä patteria irti sitä mukaa, ku oon löynny. Ei kuulemma oo. Pöytälooras.

Kummiski, joku aika sitte, mä olin jo menny maate (uskomatoonta sinänsä, notta moon ennen sängys ku isäntä, mulloli muistaakseni tulos aamuhuki) ja isäntä jäi kattoho töllää viäreesehe kämppähä. Siältä tuli joku 80-90 -lukua kuvaava elokuva, oliskaha ollu niistä Euran raltoniista... Koitin saara unen päästä kiinni, nii eikähä ruvennu kuulumaha, ku joku pelas sellaasta elektroniikkapeliä, tilulilulii-tuut-tuut, tilulilulii-tuut-tuut... No, eikähä se ny pian lopu, mä ajattelin. Vähä se vaimeni. Sitte se rupeski oikee kovaa soimaha, silloo mulla paloo käämit.

"Mikä siälä ny oikee soi!? Pistää ny hilijempaa sitä toosaa!!" mä karjaasin ja pirin päätäni lujaa tyynys, nottei vaan se vähäänenki lammaskatras karkaasi omille teillensä siitä airan yli loikkimasta... O`Malley pisti päänsä oven kraosta, silimät pystys sipaji  nottei poijat herääsi: "mitä sä ny täälä mesuat?" "Mikä siälä tölläs ny oikee soi, pistä hilijempaa!" "Siälä mikää soi..." isäntä sanoo, ja samas mä kuulin, taikka en kuullu, ku kerta töllä oli melekeen äänettömällä! Ja aina vaan mä kuulin, ku sama ykstoikkoonen tilulilu soi, toki jo hilijempaa.

Ny moon lopullisesti pyärähtäny... mä ajattelin. Kuulen omiani. Seuraavana päivänä töiski varootin, notta muston tullu hullu. Näjin kyllä muiren ilimeestä, että miten niin tullu...

Mutta HA! Ny me molemmat oomma tullu hulluksi, taikka sitte meillä kummitteloo! Kummajaanen, joka pelaa elektroniikkapeliä!

Palajamma asiahan, mä meen koittaa ny leikkimähä Serlok Holmessia ja ettimähä Electric Spookieta...