Mä oon koittanu täs ny vähä vähentää tuata elopainuani. Reiru kaks kilua on lähteny. Viikos. Aikasta hyvin...

Mun pitääs mahtua ens viikonloppuna siihe ruskiahan tanttuhuni, siihe navettatanttuhu avec frillat. Olis taas vuasijuhlaa tiaros... mulla vaan pakkaa kinnata tualta hartioosta ja riveeliltä, nii mä ajattelin, notta sillä hydrobicillähän muute sentit karisoo! Onneksi oli eileen aamuhuki, nii jouti ehtoolla lähtiä Lapualle uimahallille.

Oli se kivaa, vesikään ei ollu nii kylymää ku mä muistin. Eikä se itte hytropikkikään tuntunu nii voimille ottavalta, ku silloo... oliskoha siitä jo viis vuatta? Ei sunkaan se ohjaaja vaan pitäny lällyä ohjelmaa... Kunnon rutistusta ja rääkköötä sitte ens kerralla, kiitos!

Puhelin oli äänettömällä laukus ja kattoon sitte avaanta palauttaesnani, notta onkohan sollu hilijaa. Ei, äitee oli soittanu. Mä soitin siihen, ja Epa vastas. Aha, äitee on meillä taikka poijat peräti komialla kirkolla...

"Onko sulla avaan joukos?"

"Joo, mitä sitte?" 

"No kun isällä oliki toinen takki päällä ja avaamet on tuvas. Mummakin on täälä, tuu heti kotia"

"Mutta munhan pitää viälä käyrä kattelemas se Oskarin lahajakin! Eikös autotallin ovi oo auki, notta pääsettä lämpöösehe?"

"Joo täälä autotallis me ollahankin, tuu heti, osta meille minifikurespaketit! Molemmille kaks! No ainakin molemmille yks! "

Aargh... kattotha ny. Mä ajoon apteekin kautta kauppaha ostamha ne leekot lahjaksi ja tuliaaseksi (saa sitte piisata ainaki neljän hytropikin verran ne tuliaaset!) ja siältä tankille, pensavalo paloo jo. Ja niiku molin kuvitellu kulkevani muiski kaupoos, törsäämäs, tai ainaki suunnittelemas mihkä kaikkehe sitä voiskaa törsätä. Pakko vaan oli kripa erellä kurvata takaasi paanalle, körööttelemähä lain sallimaa vauhtia jonku hevooskuljetuskärryn peräs. Toisaalta, menomatkalla olin nähäny pellon reunalla hirven kurkottelemas puiren oksia suihinsa. Paree oliki vaa köröötellä.

Pari kilometriä ennen kotua se hevooskärry meni pois tiältä ja mä painoon tallan pohojaha. Käppärillä käännyyn seuraavat tiänhaarat, notta ei aikaa enee tuhuraantuusi.

Autotallis istuttihi keskellä laattiaa pärvöttämäs jotaki konesta atomiihi. Äitee oli trahteerannu O`Malleytä ja poikia mandariiniilla ja suklaalla, ku ei siälä autotallis oo viälä mitää jääkaappia eikä paaritiskiä, mistä taloonväki vois viarahillen tarijota.

Mun tuupikauluri oli muukamaa kiarrosta valamis. Onneksi tua äitee sattuu paikalle, ny mosaan päätelläkki avonaasen neuloksen. Siitä tuupista tuli iha kiva. Seuraavaksi mä alootan samalla tyylillä slipooveria.