Meinasin laittaa joulun kunniaksi punaasen tantun päälleni, ku tehtihin lähtyä systerin tyä aattona. O`Malleyn avustuksella sain sen kiskottua yli silikoonikikin ja jenkkakahvaan. Mutta sitte valakes karu totuus. Persustasta kinnas niin, notten tohtinu istuakkaan, olis pian saumoosta piskonnu. Tovin siinä ähkiimmä, että saimma sen taas pois päältä.

Ei soo ilo vaikka se naurattaa, tämä läskinkeruukaan.

Einari tuumas Konstalle tullehesta pukista, nottei sollu oikia, kun sillä oli muavinen nenä ja parta kiinnitetty kumminauhoolla. Ja niskas näkyy tummia hiuksia. Lahjat siltä kummiskin kelepas, kun se toi joka poijalle isoon leekopaketin.

Siskoo oli relekoonu äireelle osan ruaanlaitosta, mutta hyvää oli ja sitä oli riittävästi. Söinpähän itteni taas kipiäksi. Muutama lisäkilo ny enää täs konkurssis tunnu...

Siältä posmotettihi faarttilla mumman ja paapan tyä takaasi Härmähä. Neron (mumman koira) lahja oli jääny kotia, Vihtori lähti isän kans hakemahan sitä. Kuinka ollakkaan, sillä aikaa ku nämä ettii koiran lahjaa, ovelta kuuluu koputusta ja pikkuunen pukki poukkaa tupahan aurinkoklasit pääs ja pönäkkä parta vipattaan. Mitää sei sano, ihan ku siltolis jääny hamphat klasihin, suu on tiukkana viivana, ja pää kääntyylöö tihiää. Ooksä kuuroo, mumma kysyy, ja pukki pyärittää päätänsä. Nyäkkäs, ku kysyttihin onkse mykkä.

Nero haisteli pätkäpukkia ja yritti ymmärtää, mitä varte poika nuan verhoolla konhaaloo...

Heti ku pukki häipyy, Einari tuumas mulle, notta se oli ihan Vihtorin näköönen ottasta ja soli saman mittaanenkin. Pian ne isä ja Vihtori tulikin, ja niillekin piti asiaa ihmetellä. Kyllä Vihtori on vaan sitte kova poika laskettamaha luikuria, kuinkaha usee se mahtaa mua hönkkööttää...

Hyvää joulua koko konkkaronkalle!