Eileen istuumma iltaa Hellanmaas. Olimma meinannu lähtiä sinne fillariilla, koko poppoo. Lähärön pääs, ku valittin puutarhasta kukkaa päivänsankarille, rupes järven toisalla pualen pellikatto tohajamaha. Kerkesin justihi sisälle, ku saret lankes meillekki. Noo, kuurojaha ny oli luvas, kyllä se tästä...

Laitoomma evästä ja saresviittaa tramppamasiinan koppaha, siinä orotelles.  "Mitä se ny jos vähä kastuu?" Vihtori vähätteli. Einari puhuu jotaki rakehista, notta ei olis kivaa saara niitä silimille... Viimeen näytti siltä, notta ny! Nysse lakkas! Heti polokaastihi matkaha. Kerkesimmä ajaa vissihi pari sataa metriä, mä ku en nuasta maaston mitoosta oikee kuusaa, ku rupesimma kuuntelohon, ku Annelin kuivaaja on vissihi käynnis. Tähän aikaha? Ei tottamaar, tuashan sataa taas!

Menimmä Annelin koivukujan ala pitämhän saresta. Ei se ottanu loppuaksensa, koko lounahinen tianoo oli tasaasen harmaana, nottei läpi näkyny. Pakko kääntyä takaasi. Mun saresviitta meinas mennä huppuunensa nurin silimille, ku vettä putos maaha asti, kovan tuulen joukos. Lisäryytinä siihen tuli ukkoonen jyrisemähä ja ne Epan povaamat rakehet. Peukalonpään kokoosta klönttiä knapsuu ottahan.

Pihan asfaltilla löi lainehet vahtupääs, ku pääsimmä kuistille suajaha, vettä aluushousukkin valuen. Muistimma, notta Pena ja Dooris oli pihalla! Oli niillä sentäs se tuulensuajalevy pysyny kattona... Mahtoo olla niillekkin traumatisoova ensisares.

No, ei se kuuro sitte enää kauempaa kestänykkään. Vaihroomma kuivaa päälle ja istuumma autoho.

Heti Rannanjärves oli tiä kuiva, Hellanmaaskaan ei oltu saresta nähty ku elävis kuvis. Siälä takapihalla seurasimma, ku lintufaari vei poijillensa ruakaa pellikaton mutkaha. Anoppi tiiraali sinne kans, asiahan kuuluvalla miälenkiinnolla. "Mikä lintu tua on?" "- - -hä?! Ekkö sä ny varpuusta tunne!???" mä ähkääsin. "No enhän mä ny lintuja tunne, mitä ny variksen." se nauroo. "Ai? No, onkos se ny sitte valako- vai harmaamusta?" mä halusin tarkistaa sen lintutiätämyksen. "Valakomusta...eikös?"

Voi äiti... Poikansa, synttärisankari, haki julumetun putken. Sen toises pääs oli rikikamera, moottoriperäänen. Sai se sillä tirpuusista koreeta kuvia, kolome poikaa orottaa evähän tuajaa noukat huiskuen. Vähä tarkempia kuvia ku mun toissailtaaset.

Yritin hiippaalla rantaha, orottelemaha sorsapesuetta palajavaksi. Äläkää kysykö, mitä sorsia, emmä keriinny päästä likemmäs kattomaha. Mulla oli nimittään vartija. Kuallehen pajun noukasta nousi sellaanen haulikolla ammutun näköönen isävaris (isäksi moon sen ajatellu, voi se äireeki olla) pitämhän mulle meteliä. Käskin sen tukkia leipäläpensä, mutta sitte havaattin, mitä se mulle huutaa. Sen ylensyäny penska istuu junnulla, ei saanu pyrstyänsä ilimaha, mitä ny sitte polovenkorkuusta matalalentua se lähti toisehe suuntaha, ku mä väistin toisehe.

Mutta järven öinen rauha oli menny. Tavit tuli sorsapoikuesta vastooksille, sanomaha, notta tuala pöpelikös seisoo joku akka, sillon kukkakuvaaset punaaset kumpparit, kirkkaha sininen takki ja pääs punakuvaanen valakoonen hilikku, son sen suajafäritys, son lymys siälä, kääntykää takaasi! Emmä sitte keriinny saara ku huiskahtanehe kuvan molempaan lintulajien peräpäästä... Ja varis-rauska huuti mulle hyvästiä, ku mä kömmiin takasi tuvalle. Siipeheni saanehena.

Tänä pänä tuli poijat huutamhan mulle, notta kuistilla on loukkaantunu lintu, näyttää talitiiaaselta. Se se  taitaa olla. Oon ny nostanu sen paffilooraha traktorin peräkärrylle, pois Tytin ulottuvilta. Siälä looras sillä on läjä mun tappamiani kärpääsiä ja sillitölkin kannellinen vettä. Lisäksi laitoon sille musta-aronianoksan, notta se sais kintuullansa jostaki kiinni. Se ku istuu pyrstönsä päällä, pää pitkin selekäsulukia ja teköö kuperkeikkoja takaperin. Tai sitte se vaan makaa selijällänsä.

Toipuuko tuallaanen, vai saarahanko me pitää huamenna sille maahanpanijaaset?