Pena jäi kettaha pihalle, ku me lährimmä hakemaha sille morsianta.

Usvamettä meinas olla vähä hakuusas, oli maisemat jotensakki muuttunu sitte viimekäynnin, kevättalavella. Ja aivan ku olis tiän nimiäki vaihrettu... mutta oli se vaan oikia tiä, jyrkkiä mäkiä ja mutkia matkalla.

Pupufarmari tuli pupulan ovelle vastooksille, suloonen valakoosen ja toffeen kirijava pikkukani sylis. Se oli se Epalle luvattu pupu, Penan platoninen morsian, Usvametsän Dooris. "Dooris! No se kelepaa..." Epa nauraa kihuutti, soli meinannu laittaa sille nimen Tiku.

Dooriksen äiteemuari oli kärsiny vissihi babybluussista, soli järsiny penikoollensa korvamerkit. No, ei se pahan näköönen oo, vähä rimpsureunaanen. Sehän sopii, laitoonhan mäkin Epalle vahingos tuttiklipsin korvaha kiinni...

Pena ei tiänny Dooriksesta mitää, ku laskimma kulijetuskopan sen kettaha. Se meni muutoon vaan käymähä kopas, ja tuli saman tiän takaasi, aivan sen näköösenä, notta mitä mä näin, näinkö mä oikeen!? Ku se viimeen tajus taas mihnä on veräjä, se meni takaasi koppaha ja hormoonihöyryysnänsä jupuutti morsiamensa pääpäätä.

Dooris-reppana oli aivan äimän käkenä, naitethanko hänet aivan toloffille! Ja poijat oli härisnänsä, nottei ne ny vaan tee uti-uti ja rupia lisääntymähä! Mistä sais Doorikselle housut!? Pois Pena kopasta, tuallaanen kauhia pikarakastuja! Ku saivat pariskunnan eri pualille verkkua, ne rupes varistamaha heinänsilippua niitten päälle, pitivät Dooriksen ja Penan häitä. Ja Pena yritti verkon läpi, yli, ali... ja morsian kyyhötti kopan perällä.

Oliskahan tuanne varastohon jo rauha laskeentunu? Non ny lehtikompostikehikoos, kumpiki omasnansa ja viälä painava levy välis, nottei Pena lykkää kettaansa likemmäs Doorista. Yrittää se viärä paffilooraaki likemmäs rajaa, hypätä sen päältä riioolle, mutta aina se loota klenahtaa. Välillä se koittaa järsiä verkonsilimää suuremmaksi. Mullon Tabasko-pottu valamihina. Jos ei se lopeta, mä surin tapaskua verkkoho, ei varmaha enää järsi!

Onko soras ja rakkaures kaikki keinot sallittuja?