Tuala Kuntsarin Anssiksella on sitte nätty järijestää kersaan kaverisynttäriä. Ei tartte siivota kotona etukätehe, laittaa kaakkuja ja sipsiä ja ilimapalloja ja serpenttiiniä, ei tartte keksiä tekemistä kersoolle, niinku ny ongintaa taikka muuta... eikä tartte eres jäliistä siivota! Maksaahan se, 65€/n.10 kersaa, jätskillä kympin enee, mutta maksaas ne synttärit kotonaki. Olletiki, ku nykyään on nii sakia tapa, notta kaikille viarahillekki pitää olla "yllätyslahaja".

Einarin 7-v juhulat pirettihi siälä perjantai-iltapäivällä. Keskiviikoksi saimma kutsukortit jakoho eskaris, viälä torstaiaamuna Epan piti yhyrelle viärä kutsu. Laitoon kutsun taa lahajatoiveen: lahjan arvo max 5€ tai pari kolikkoa, joista kertynehellä summalla Epa voi hankkia jonkun "isoomman jutun". Ettei ny sitte vaa tuu kaharenkympin seteliä, jukoliste niiku Vihtorille... Mullei oo nimittäin piänintäkää aikomusta ostaa kellekkään poikaan kaverille kaharenkympin kaverisynttärilahajaa! (Tua on menny aivan maharottomaksi... tua lahajoominen!)

Anssiksella oli pöytä koriana. Karkkia kupiis, sipsiä ja popkornia, jätskiä ja mehua. Keskellä pöytää " Hyvää syntymäpäivää, Einari 7v!" -plakaatti. Kolomannes kenttää oli erootettu juhulaporukalle, sinne oli tuatu polokutraktoria, sähälymailoja, palloja jos jonkinlaasta, frispeetä ja hulahularengasta summuuta. Lisäksi oli vapaas käytös yläkerras juaksurata, nyrkkeelysäkit, kiipeelyhuanes johona oli isoja erimallisia tyynyjä, niinku palikoota, mitä ny ikinä kersat voi keksiä teherä! Yleensä mulla on ollu kaveri vahtimas kersoja nualla synttäriillä, sitä ku on vähä vaikia olla kahares kerrokses yhtäaikaa, mutta ny koitin mennä sinne yksin.

Viarahia rupes valumaha paikalle. Suurin osa toi lahajansa rahana, vaikka ei se viiren euron raja oikee pitäny. Hävetti kaivaa kirjekuaresta kympin seteliä... olis vissihi pitäny antaa rahasta takaasi! Mutta eipähä tullu kolomia samanlaasta pikkuleekopakettia pyärimähä kamarin (ja takkahuanehen ja keittiön ja kylppärin ym.) laattialle. Samantiän poppoo painuu johku Anssiksen uumenihi, notta kantapäät vaa vilahti!

"Mä haluan sitte istua Einarin viäres, koska mä rakastan sitä!" ilimootti yks punatanttuunen nuarineiti, ku ensimmäästä kertaa koitin saara kakarat yhtäaikaa pöytähä. Hehheh, meirän miniä, jolta tuli Epalle yks päivä kuus rakkauskirjettä... Niis kirjehis oli kyllä muirenkin flikkaan nimiä lähärettäjänä, "me mennään sun kanssa naimisiin!",  niis luki, mutta ny sanoo "Epan anoppi" notta se kolomiodraama on vissihi ohitte, toinen flikka oli vaihtanu lempensä kohoretta. Einarilla piti kiirusta, ku kaikki kolome flikkaa juaksi sen peräs, tämä miniänplanttu oli keriinny välillä kiskaasta siltä sukankin jalaasta. Ei oo flikakkaa niinku ennen, eihän sitä meikälääne tuan ikääsenä(kään) tohtinu ku vähä kaukaa kattella!

"Onko meille yllätystä?" kysyy piäni emäntä, jolla oli sitte niii hiano juhulatanttu! (Ku motin siitä kuvaa, nii flikkaha osas poseerata! Siitä vois tulla vaikka malli!) Ei, ei mulloo ny varattuna teille yllätystä, mä punastelin ja soitin siltä seisomalta O'Malleylle:  "Ku töistä pääset, nii haje ny joka kersalle Niiskuneitiaski, notta on eres ksylitolia ja keksi jotaki krääsää, vaikka tyämaaltas jotaki liikelahajoja, ja ota kaupasta niitä irtokarkkipussia ja laita ne lahajat niihi ja tua tänne!" "Nojoo mä katton jotaki", se vastas.

Se tuli pualen tunnin päästä. Silloli musta laukku, johona silloli tyämaaltansa pulumapelikuutioota loorallinen. Ja kymmenkunta pussillista irtokarkkia!! Voi itku... mähän sanoon notta Niiskuneitiä, notta olis XYLITOLIA! "Mutta sähän puhuut irtokarkkipussiista, ja nuata oli siinä kopas vaikka kuinka!" (pääsiääsirtokarkkien loput oli pakattu ja laitettu halavalla myyntihi). Tyhyjiä, mä tarkootin... Ääh, emmä ny voi nuan isoja mällipussia kersoolle antaa, yhyrenkin flikan äitee on suuhygienisti, minkälaanen poru siitä ny syntyys...

Onneksi niitä pulumapelikuutioota oli jokahittelle kaks, ei ollu ihan käpyynen "ylläri", vaikka karkit jätinki siihe laukkuhu piiloho. Saa isäntä keksiä, mihkä ne mättää. Kotia niiton turha kiikuttaa, ei ne tuu syäryksi, ku ei noo fazerin sinistä.

Juhula-aika rupes loppumaha ja isiä ja äitiä tuli hakoho herelmiänsä kotia. Yhtä isää taluutti piäni topakka miähenalaku, joka ihimetteli, notta onko hänellä tääläki synttärit! Se täytti samana päivänä nelijä. Onneksi piisas ylläriloorasta sillekkin kaks kuutiota. Ku kaikki viarahat oli lähteny, unohtunehia ylläriä oli parin tenavan lautasen viäres, minkä tähären mä ettiin niiren omistajia ympäri Areenaa, notta jos non viälä siälä. Viimeen Epa hoksas sanua, notta kyllä ne tenavat on hajettu, hän on sanonu niillen Hei.

Ny kello on pian kymmenen, parin tunnin päästä tuloo Epan kummitäti, Flikka perheenensä, eikä mulloo ku pualiksi syäty frööringerin mansikkakaakku ja siivokkin tekemättä! Illalla on kouluhunsiunaaminen ja sen jäläkihi tuloo muu suku juhulimaha.

Ku ny ei sataasi, ainakaa nii palijua ku o luvattu.