Pääsiäänen tuli ja meni. Molin kerrankin aijoos matkas, mutta silti meni mönkähä moni mun aikomukseni.

Pahiten mönkähämenny oli mun rairuahon kylyvöni. Ensin mä innostuun isoosta kestokasteluruukusta, notta joo, siihen hiano tuuhia heinä kasvamaha. No eihä mulla ollu siihe hätähä siämentä, mutta mulloli niittukukkaseosta. Apilaa, kissankellua, päivänkakkaraa, siankärsämyä... Jee, siitähä tulooki hiano pääsiääsruaho! Eiku kylyvämähä. Varooksi seuraavalla kaupaskäynnillä ostin oikee rairuahon siämeniäkin, ja isännän ohoraa pistin itämhän.

Kukkaniittu iti hianosti. Mutta ny son kuallu. Mitä moon teheny väärin!?? Olisko mun pitäny viärä sitä jo pihalle, silloon ku näytti siltä että se kesä tulis ennen pääsiäästä? Ohora otti päihinsä, ku sillä houkuteltihi Doorista terassin alta, ku poijat meni päästämähä sen häkistä pihalla. Silloon tuuli kylymää pohojaasesta. Ja mun kuningasirea... kun ei poijat meinoostansa hualimatta saanu äntihi kylvää rairuahua, nii mä kylvin sitä varaston laattialle levitetyn muavin päälle. Rapahan kummiskin. Tuumasin, notta ku mä aijoos kylyvän, niin siitä tuloo tuuhia, leikattava ruahomatto, josta saa ottaa sellaasia paloja ku on pötitkin. Paha vaan, notta varastoskin on laattialämmitys. Eileen mä korjasin pois sen pölisevän harvan karvaläjän siältä...

Vaihroon tuvanklasiihin uuret karteekit. Taikka ei ne ny nii uuret ollu, oli nollu jo mulla rivitaloon klasilla, mutta niitä piti entrata, notta sai ne istumhan näihin klasiihi. Niis on tuallaasia kerrattuja tuluppaania...mun rupes teköhö miäli saara oikee julmetun suuria tulppaania laattialle johku vaasihi, notta tulis toistua. No eihän nii suuria löytyny mistään, ku se mun suuri tarkootti sellaasta vähintään metrin korkuusta tekokukkaa. Pengoon Halpa-Hallin poistomyyntikoppaa, nii siältä löytyy tuallaasia kerrattuja kukkia sitte eneekin. Ja pääasia oli, notta halavalla.


Siinä karteekilootia penkoes löytyy yhret vanhat paneeliverhokkin, veheriääset. Noli vaihrettu vähä hillitymmän veheriääsihi, tua ku oli nii kovan rairuahon veheriäästä. Niistä ku pätkii, nii sain nelijä kaitaliinaa, jokka ulttuu isoon ruakapöyrän ylitte. Viälä jäi tyykiä sen verran, notta ku oikee silippus toisesta päästä ja jatkoo toisesta päästä, nii sain kahareksan lautaasliinaaki. Sutisesta hain violettia kanttinauhaa jatkossaumaan peitoksi. Siitä tuli sellaanen vertauskuvallinen Via Dolorosa... toivon veheriääsellä pohojalla kärsimyksen purppuraanen, kapia tiä. Ei nuata ny sitte voi vissihi muutoon pitääkää ku pääsiääsenä.


Blondi kysääsi ennen pääsiäästä, notta oonko mä jo tuumannu, mitä mä laitan pääsiääspöytähä. Mä vastasin notta lautasliinat... muu oli ihan auki. No loppuviimeen mun pöyräs oli sitte kanaa ja muusia. Muniakin piti maalattaman, mutta maalarit ei oikee jaksanhet innostua. Söimmä sitte ihan tavallisia valakoosia munia, johona ei ollu eres leimaa pääs. (Kyllä näyttää kalapialta mun kananpalani...)

Maalariina mullolis ollu omaan poikaan lisäksi Einarin kaveri, Martti. Soli ollu meillä yäkyläs. Sille oltihi laitettu kummisaappahakki joukkoho, notta jos me mentääs pääsiääsvalakialle. Mutta ku nämä kaverukset oli jo päivän lenkkeelystä, elikkä trullittelusta, nii väsyksis, nii me jouruumma mennä O`Malleyn kans kaharen sinne Järven toisehe päähän kattoho, saarahanko se kokko tällä kertaa syttymhän. Nimittään oli yks pääsiäänen, ku se paloo paloöljyn ja pensan voimalla vasta seuraavana päivänä. Pitkin päivää.

Soli kyllä noloo kerta se... Naapurin yks isäntä oli oikee mualta tullehia viarahiansakkin viäny valakioolle, ku ne ei vissihi mualla päin niitä nii polta. Ja sitte sitä ryäkälestä ei saatu palamaha.

Ny kyllä paloo, komiasti präiskährellen! Väkiä ei liiemmin ollu ihimettä kattomas, mutta pitihän meirän ny käyrä kattomas oliko meirän riskut kyllä kuivia. Mä nimittään täs pari viikkua ennen pääsiäästä rupesin raivaamaha tuata tyhyjää tonttia ylimäärääsistä riskuusta. Ny meillon siihen lupa ja oikeus. No kummiskin, mä ensin vaan voimasaksilla saksiin piänimpiä, sitte otin kirvehen suuremmille. Meinas olla paikat kipiänä. Viälä ne piti kiskua ylämäkehe tiänviärehe. Sain mä viimeen O`Malleynkin avukseni, ja poijat valkkas parahimpia rankoja puumajoohinsa. Jäihän sinne viälä monet pääsiääsvalakiavärkit, mutta aina son paree kattua ku katua, varsinkin raivaamises. Kovan äkkiää ei puut kasva isooksi kiipeelypuiksi. Ennenkä nua nykyysetkään on oikee kunnon puita kaahimisehe, meirän poijat on kasvanhet kaahimisiästä ohitte.

Tyhyjän tontin nurkalle oli syystä tai toisestä jätetty seisomaha pystyhy kuallu puu. Koko tämän kuus vuatta moomma kattonu, notta miksei se ny jo kaaru siitä jollaki myrskyllä. Varikset siinä on pitänhet käräjiänsä joka jeevanan kesä. Son ollu niin ruma siinä, kraahku nuarien koivujen ja pajujen yläpualella vasten taivasta ja järviä. (Tua vasemmanpualoonen. Nykyysin sen ympärillä on paljo enee nuarta puuta. Mä en ny saanu muakattua ja leikattua tuata kuvaa, joka on otettu joulukuus 2007)


Pokasaha soi ja kraahku kaatuu. Samas ku se kumahti kohomeesehe maahan, nii se rupes näyttämähä nii komialta! Siinoli piäni kääpäkin kylyjes, siinoli nii hiano oksanhaara latvas... me kannoomma sen tarkasti pikkutuvan pihahan, kolomes palas. Se rupes heti näyttämähä pikkutuvan terassin kairestolopilta!

Kyllä mä ny nii orotan kesää, notta sais kaivella tolopille montut maahan ja pistää hanskat heilumaha sen terassin kans! Niiku täs ny ei muuta olsi.