Kun ensimmääsenä tullahan sanomahan, että sun ei saa viälä herätä, niin kuinka siinä enää saa unen päästä kiinni?

Sain livahrettua vessahan ja siältä takaasi petihin. Justihin oli Nukku-Matti tulos seuraksi, kun alkas tulla muitakin. Korttia, koulus, kerhos ja kotona ja mumman tyänä tehtyä, piäntä paperisilppua jota myös kultahipuiksi kutsutaan. Cokista viinilasiis. Ja kaakkua.

Pelattihin Puuha-Pete -kimbleä kaffipöyräs. Einari ei saanu yhtään tiilikasaa kaivurilleen ja veti herneen nenäänsä. Vihtori voitti, ja äkkiää. Tuurihaukka.

Toisaalta täälä netis luin näitä lasten suusta-juttuja. Äiti oli ollu lastensa kans pikkuveljen haudalla. 6v flikka oli laulanu herkän laulun kuolleelle veljelleen. 3v velimiäs oli kans halunnu laulaa. Sopiihan se, äiti oli tippa linssis myäntyny. "PUUHA-PETE, KAIKEN KORJAA! PUUHA-PETE, TIETENKIN!..."