Tupakissi

"Mitäköhän sitä laittais ruuaksi....makaroonilaatikkoa, ei sitä oli viime viikolla...kalakeittoa, jauhelihakeittoa, kanakeittoa.....riisiä ja kanaa.....kanaa ja riisiä..." Tuntuuko tutulta? Samoja ruokia viikosta toiseen. Kerro minulle, mitä teillä arkena syödään. Mikä on se helppo ja nopea ruoka, joka on teidän perheen suosikki? Kirjoita kommettiosastolle tai omaan blogiisi (siinä tapauksessa ilmoita minun kommentteihin, mistä reseptisi löytää)"

Iso-O heitti tällääsellä kysymyksellä. Äkkiseltänsä tulis miälehe sanua, notta aiva tavallista arkiruakaa... mutta ei. Eihän meillä syärä sellaasta. Son viälä tavallisempaa. Tai ei oikiastansa tavallisempaa, vaan yksinkertaasempaa.

Resepti: Paa vesi kiahumaha. Kuari muukama peruna, tai jos et kerkiä, älä. Kuari siis. Nakkaa ne vetehe. Keitä ne hellalle. Piänennä lämpyä. Koita saara ne uurestansa kiahumaha. Muista ne kolomen vartin päästä, ja mee noukkimaha mahrolliset irronnehet kuaret siältä lapsakan seasta.

Aukaase nakkipaketti / tonnikalapurkki / pinaattiplättypaketti, lämmitä (tai älä, nakkia ainakaa ei saa lämmittää, non kuulemma parempia kylyminä) mikros muutama kunkin syämämiähen lautasella.

Samalla ku huurat ensimmäästä kertaa kersoja syämähä, pese tomaatti ja revi kurkulta muavi pois päältä, silippua ne lautasellen. Kata pöytähä voilevi taikka joku muu vastaava, mitä teillä ny käytetähänki, ja koita muistaa veitti siihen.

Kolomannen syämähäkuttumiskerran jäläkehe räjährä ja mee hakemaha ne kersat pöytähä. Seliitä, notta ei ny syärä nuurelia eikä olletikaa spakettia, ku moon kerta keittäny perunoota. Seliitä se viälä pari kertaa, nii tuloo hyvä. Ja jauhelihaa ei ny satu tälläkertaa olla. Ny on nakkia / tonnikalaa / pinaattiplättyjä.

Paasaa perunoota taikka sitä lapsakkaa kersaan lautaselle. Sekaha voita ja nokko maitua, jos kelepaa.

Syäkää! On se ruakaa!

No, ny ku ajatteloo, nii ei soo ihime jos meillä kersat puakkooloo... Mutta koitappa laittaa soosia taikka kermaa tai jotaki laatikkoruakaa, nii se ny ei ainakaa kauppaansa tee! Kaikesta sapuskasta pitää nähärä, mitä son syäny. Sinänsä iha järkevää, mutta kovasti son yks pualista.

Son kulukaa helemikuu. Lunta tuloo ilima sakiana maahan asti.

Tualon lutakos kolome tuijaa. Yhyren eres kasvoo pari vuatta koivu, son ny komia, ku ei soo saanu kevättalavella liikaa aurinkua. Siis se tuija, koivuhu otti sirppihalla viime keväänä. Toinen tuijaki o saanunna vähä havuja ympärillensä, se seisoo märijäs paikas, virtaavan lurun äärellä. Mutta kolomas, se joka seisoo sellaases kohoras, notta pitääs olla vähä niinku pohojaastuulta halakoomas, son sitte surkia! Pari metriä sillon kyllä pituutta, mutta rungon ympärillä ei oo ku nimeksi havuja, son sellaanen käsivarren vahavuunen ruippana!

Sillen pitääs viärä palttoota niskaha. Mutta mee ny trohonaamaha tuanne hankehe, ku poijakki sanoo, notta siälä o lunta heitä kulukuusihi asti. Eileen ne teki juntuja sinne naapurin poijan kans. Tupaha tulles niillä kiikkuu pairan helemoosta nyrkin kokoosia lumipalloja. Ku ei niitä paitoja passaa housuuhi tukkia... Kalsarikki oli polovihi asti märijät. Molemmiista suunnista.

Ala-astehella Petterinmäjellä me tehtihi Kissimoureen kans mettähä juntuja talavella. Tramppasimma sellaasen kenkäänlevyysen kiamuraasen junnun, välillä se meni ittensä kans ristihi, teki silimukkaa. Se kuluki kuusien juurelta, notta meki jouruttihi mennä krykys oksaan aluutte. Sitte me hajettihi Nikkarin Valte, yläluakkaan opettaja, sinne mettäretkellen. Sen isoot saappahat ei meinannu mahtua meirän piänten flikkaan kenkään tekemälle junnulle, se meinas kurviis aivan kaatua ja nauroo, notta kaikkehe hänkin joutuu.

Yläluakan erustalla oli kevättalavisin pyllymäki. Eihä se ny korkia ollu, ku lumet oli kasattu siihe multipenkille, nii ehkä pualitoista metriä. Mutta ku se oli jäärytetty nii siitä liukuu olojilla pehemustetuulla apulantasäkiillä melekee pualehe pihaha. Valte seuras opettajan asunnon klasista piippu suupiäles meirän melskaamista.

Pitkäkhän soli se latu alaluakan takana? Siäloli yks oikee mäkiki, mettästä pellolle ja siäloli vähä häjy kurvi lopuus... Mä muistaasin notta mä tapasin välitunnilla keriitä sen justihi ja justihi kiärtää. Vaikken mä muutoon mikää hiihtäjä ollukkaa. Kissimouree tapas nauraa mullen hiihtokisoos, ku ei mullollu mitää kiirusta, jos piti ruveta niistämähä kesken kisan.

Piänempänä suksittelimma vankkusuksilla, joskus kolomannella luakalla sain ensimmääset oikee siteelliset sukset ja niihi sopivat monot. Siniset Karhut. Sukset sirottihi matonkutehella knippuhu ja iltapäivällä nostimma taksin peräloosterihi.

Tuli ny vaan miälehe, ku aamulla tamusimma Einarin Vihtorilta perityt sukset, kapiat uurenkarhiat Karhut, vartavasiten tehtahas teheryyllä raksiloolla knippuhu, ja Avensiksen perälle. Einari meinas itte mennä pyärällä, mutta totes sitte, notta ku ei tiätä oltu viälä aurattu, että hän taitaa sitteki mennä kans autolla ja nostatti isällänsä pyärän suksien seuraksi sinne auton perälle.

Vihtorin luakan eileenaamuunen hiihtolenkki oli jouruttu perua, ku ei latua oltu auaastu. Jokhan non ny tänäpänä päässy hiihtämhän? Epäälen, ku tuata lunta tuloo. Aina vaan.

Meirän maalämmön riittävyyttä on yks sun toinen täs talavipakkaasilla epäälly. Krannit on luvannehet ottaa mut sitte lämmittelemähä ölijyllä lämpeevihi tupihinsa, ku maa on rouras...

Ei mun oo viälä tarvinnu, vaikka olisha se hyvä opetella uurestansa kyläälemähä. Entinen tyäkaveriki asuu tuas naapuris, ja senki kans vaihramma kuulumisia kaupan käytävillä. Mutta silläki tupa lämpee maalämmöllä, notta tottapa me saamma sitte mennä yhyres.

O`Malleytä oon kyllä koko talaven moittinu, ku se tykkää nukkua vilipooses makuukamaris. Son pitäny sunttia nii piänellä siälä, notta monena iltana oon pukenu niiren tavanomaasten villasukkaani lisäksi viälä saunatakin yäpaitani päälle, notta oon tarjennu mennä fällyjen välihi. Ilimastoontiki on aivan p-stä, oon miälesnäni manannu, tohottaa justihi mun pääni yläpualella notta tukkaa tuivertaa. Pitääkö täs ruveta pipuaki pitämähä pääs?!

Tuli sähkölasku. "Ompas joulukuus menny sähkyä!? No ohan se ny ollu tavanomaasta kylymee, mutta..." O`Malley ihimetteli. Lämpöpumppuki on joutunu myllätä tavallista enee. Ja ohan nuata sähköllä pelaavia värkkiäki ollu, kuusenkynttilöötä sum muita, ja kersat (!?) kaiken aikaa tiatokonehella taikka töllötintä vahtaamas.

Vähä ennen maatemenua se tuli hakoho mua kamarihi. Vei sängyn tyä. Otti kärestä kiinni. "Koitappas viärä kättäs tänne..." se sanoo ja vei mun kären klasinpiälehe. Siältä ploosas tuuli tupaha. Mä meinasin ruveta manaamaha "tivihiä" klasia, notta tuallaaset nua ny sitte on, olis vaa pitäny ottaa kotokylän klasitehtahalta vaikka ne ny vähä enee olis maksanukki...

"Olis tuan ny voinu laittaa säppihiki tuan klasin, ku on sen kevähällä pessy! Son ollu koko talaven auki!" se motkotti hakiesnansa kripaa, notta sai laittaa klasin kiinni...

Viimme viikko oli aika haipakkaa. Kahtena päivänä oli kouluutusta, ja se vei sitte nii mehut, notta oikee! Pelekästä istumisesta menin nii rössööksihi, että loppuviikosta ajattelin, nottei mustoo vuasijuhulihi. Vaikka olin orottanu niitä ku kuuta nousevaa.

Mutta ku noli juhannusjuhulat! Sinne oli puhes laittaa kesäverhaa taikka sitte kansallispukua! Sovitin äireen tekoosta Härmän-pukua päälleni. Silloon vuanna -85, ku mulla oli sille käyttyä yksillä juhannusjuhulilla, tantun liirinkihi piti teherä vekkiä vekin viärehe, nottei se putua mun päältäni. Ny mä sain auaasta kaikki vekit ja silti olis pitäny teherä lenkki knappia varte! Tröijy ei olsi varmaha menny kiinni! Kuinkas sitte se pää-pää, ku mullon kersoja, olisko mun pitäny laittaa se tykkimyssy? Son nii köppääsen näköönen... Nauhat taas o liika flikkaaset.

Mä päätin laittaa vaa kukkatantun. Solis ollu nii kuumaki se kansallispuku. Rokata ny sellaanen päällä. Mulloli yks vanha veheriäänen kukkamekko, linkkapituunen, mä tein siihe lyhkääsen aluushamehe ja ompelin helemat yhtehe. Siitä tuli pallotanttu. Pitkä hilikku palijahille olokapäille, nottei allit nii näkyysi. Sitte kengät...

Jesta mä ravasin ympäri maakuntaa yksien kenkään peräs! Täältä kotokylän kenkäkaupasta otin sovittehelle kolomet kengät, kaharet samanlaaset eri kokua, ja yhyret erilaaset kolomatta kokua. Poijat otin makutuamariksi. Ne lynkkas heti ne erillaaset kengät, noli kuulemma tyhymän näkööset, ja vaan ne kukkaaset remmikengät oli järkevät. Järkevät?! No oli niis tiätenki varpahillen enee tilaa ku niis avonoukkaasis. Mutta 38 vai 40, ku ei kaupas ollu 39:ä? Pistin jo perjantaiehtoolla 40:set pussihi ja autoho, notta viän ne takaasi, mutta ku lauantaiaamuna viälä kokeelin 38:a, ei ne meinannu mahtua jalakaha!

Ne 40:set mulla sitte oli jalaas, kantapääs vähä tilikestä, nottei hölöskää. Viälä pitääs ne käyrä maksamas, ku teimmä avokaupat siltä varalta, notta paremmat tuloo vastaha. Ei tullu.

Isännälle ei ollu jussipaitaa, ja olisko tua laittanu jos olis ollu. Eihä se laittanu eres lippalakkia, vaikka mä eherottelin. Son joskus konhaallu, laittanu lippalakin nii syvälle päähä ku menöö. Son ku Pekko Aikamiäspoika, solis ollu niiii hyvä juhannusjuhulaluukki! Kukkaanen kravatti sai kelevata.

Yhyreksänsataa muutaki oli lähteny juhannusjuhulille, tammikuus kaharenkymmenen asteen pakkaases! Eepeen herrat oli kansallispuvun liivit päällä vastooksilla meitä, kylymää pukkas ovista ja me tärisimmä porstuan trasumatoolla kesäkletuus! Tarjoolijat oli pistänhet tukkansa vaalioolle patukoolle, ja elänkualenkukkaseppelehiä päähänsä. Suamineiron näkööset tanssijaflikat piti omaa souviansa parketilla ja yleesön seas. Saimma syäräksemmä, ruaka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Birgittakaakkua jäläkiruaaksi.

Siälä oli juantajana joku Jaajo, joka mun olis kuulemma pitäny tuntia. Emmä kummiskaa julijennu mennä kysymähä, notta mikä helekutti soot, vaikka mua yllytettihinki. Peräkamaris oli soittamas joku paikallinen bändi, jonka nimi oli Joku Paikallinen Bändi. Soli hyvä, voittanu jotaki bändikisojaki, soittivat hyvää ja tanssittavaa suamipoppia, ja mehä tanssiimma!  Se "me" ei koske O`Malleyta, se ku on periny sen puujalaan siältä Rannanjärven häistä, siltä sulhaselta. Oli sen sellaanen Suamineito kuulemma johonaki välis hairannu tanssimaha, voi ku olsin keriinny näkemähä... Mun oli pitäny siinä vaihees jo käyrä vaihtamas housut jalakaha, emmä osannu tantus tanssia, ja se hilikkuki oli aina tiällä.

Molin varannu hotellista huanehen, ku kerta halavalla sai. O`Malley piti vähä retkenä, notta ny oikee kortteeria ottaa, mutta ei se enää pannu hanttihi, ku mä lohoruttelin sitä, että ei sen pakko, kyllä mä varmaha siältä kämppäkaverin löyrän... Kaikki muukkin meirän kaupalta oli varannehet kämpän. Tuares avioparikin.

Hevooslikka otti ja meni vihiille kaikes hilijaasuures ennen joulua, nii salaa, notta mulle tuli miälehe, jotta tiäsikö se ittekään menevänsä naimishi! Mollaha oltu niiku ei oltaasikkaa, mitä ny vähä onniteltihi, mutta salaa vaihroomma sen normikämpän sviittihi ja tilasimma sinne samppanjapullon. Lahajaksi hankiimma yhtä sun toista hävytööntä, pantterikuvaasista käsirauroosta ruveten... O`Malley oli johonaki nähäny vaalianpunaasen ratsupiiskan, mähä innostuun notta sellaanen! Sitte se tuaa violetin! (Voi miähet...!) Laitettihi seki sitte lahajakoppaha.

Aamulla Lakeuren Ristin kello moikuu ku olis ollu suureeki hätä. Jalaat rakoolla kontiimma kuka mihinäki kunnos aamupalalle. O`Malley täynnä kansallistunnetta, ku oli saanu ittensä Suamineiron kans tanssia. Kaikilla kummiskin hyvä miäli mukavan illan jäläkihi!

Molempia kikkiä juimii. Leikattua jostaki likeltä luita. Ja kainalua kinnaa. Mä en saa unta. Onko taas joku täysikuu, taivas on ihan valakoonen? Vai pilivekkö siälä heijastaa kylän valoja... mitä täälä ny nuan pitää yällä valot räköttää?

Mä tajusin, kuka sun siskoo oli. Täytyy olla ollu.

Nousen niistämähä, pyyhkimähä silimäni. Kurkkua kuristaa. Painan keittiön penkillä ruttuusen nästyykini silimilleni, suun etehe, ettei itku herättääsi muita.

"Putos piänenä päällensä, jäi lapseksi miäleltänsä. Hoitolaitokses kasvanu aikuuseksi."

Niin. Voihan se olla osa totuuresta.

Mä olisin halunnu ottaa sen naisen, aikuusen ihimisen, sylihini. Silittää hellästi tukkaa, hyräällä vaikka Ystävä Sä Lapsien. Kysyä, viäläkö käsihin ottaa kipiää, puhaltaa vääntynehiä sormia, hiarua varovasti, varovasti vuasikymmeniä sitten katkennehia rantehia.

Taluttaa, auttaa kulkemaha vinoho kasvanehilla jaloolla. Saara ihimiset näkemähän sen kauneuren kuapalle painunehen poskiluun takana.

Älä enää pelkää.

Hyvää matkaa, siskoo, jota en ikään tuntenu.

"Molimma Elviksen kans yhtä aikaa laitoksella! Mulla on huamenna syntymäpäivä, Elvis oli mua päivää nuaree, mutta se kuali nuarena, moltihi silloo 42!" papparaanen seliitti samalla ku pakkas ostoksiansa, juustua usiemman kiakonpualiskan, tarijottavaksi synttäriillänsä. Sanoo ollehensa ikänsä Elviksen fani.

Soli silloo täs yks päivä, ku Elvis täytti ylihuamisin 75. Tänä päivänä sama faari tuli kauppaha, ja mä kysyyn, notta kuinkas synttäripirskeet sujuu. "Hyvin ne meni, oli viarahiaki palijo, mutta ei musta puhuttu halaastua sanaa, Elviksestä vaa!" se marmatti mukamas kauhiasti loukkaantunehena. Rarioski oli kuulemma vaa Elvistä juhulittu, Vaasan kaupunginjohtaja oli kuulemma laulanu ku itte Elvis ja tiänny kauhiasti pikkutriviaa siitä miähestä. Muttei hänestä.

Se siappas kassalta sellaasta ohkaasta plastiikkapussia pikkutavaroollensa, notta krotina kävi. Mä otin rullasta kiinni, ettei se pärkyä kokonansa ja luulin äänestä päätellen, notta kassapöyrästä lähtöö pala joukos! Jotaki mainittinki, notta mitä sitä ny nuan voimalla pitää... "Minoonki kuule voimamiäs! Minä käyn punttisalilla harva se päivä! Nykki oon menos, kuinka monta tuntia mä sun pualesta treenaan?" se kysyy multa suurehe äänehe. Siinä joku viarahee frouva pakkas omia ostoksiansa ja kattoo vähä hitahasti. "No kyllä mulle ihan puali tuntia piisaa" mä sanoon ku frouva lähti. Seuraava asiakas oli tutumpi emäntä kylältä, se kuunteli kans kiinnostunehena meirän sanaalua.

"No mitäs kohtaa?" Mulla löi vähä tyhyjää... "Selekälihaksia vai käsivarsia vai...?" "No jos vaikka persustaa" mä hekottelin pualiäänehe. "Persustaa?" Soli kuullu! "No ku jos mä itte jumppaan puatani, nii mulla tuloo pää kipiäksi..." "No selevä, sano isännälle terveesiä!"  se sanoo ja rupes pistämähä jatsaria toisen etehe, notta kerkiää punttisalille.

Kyllä meillon ihania asiakkahia! Treenaavat kassorskan istumalihaksiaki...

Joulupukki ei tuanu ihan kaikkia, vaikka Vihtorin joulutoristus olis siihe aihetta antanukki. Ja isä oli menny lupaamaha, notta jos tuloo hyvä toristus, pukki vois tuara Wiin.

Mitäs menöö lupaamaha. Mahtoo sillä olla oma lehemä ojas. Ainaki se nii mulle pontevasti sitä mainosti, notta kuinka se ei oo sellaanen pelikones, jonka eres vaa peukaloota heilutellaha, notta se pistää oikee liikkumaha.

Alennusmyynniis olimma vähä kiärtelemäs, mutta mihnää kaupas ei ollu enää Wiitä. Molin sitä miältä, notta ei sillä oo kiirus, ostaa sellaasen sitte ku vastaha tuloo, ja jos sen sais sitte halavemmalla. Ku niihi kauhisti alennettuuhin klettuuhi meni nii kauhiasti rahnaa. Ja silti jäi ostamata poijalle uuret verkkarit, eikä se meinaa muita housuja kouluhu hualia. Yksillä ja samoolla, kissinkarvoosta harmahilla ariraksilla se kulukis koulus...

Mutta ensimmääsenä koulupäivänä poika tuli koulusta kotia ja heti kysyy, notta onko tullu ärrältä viästiä, jotta olisko siälä se hänen ja isän tilaama Wii. Tilaama?! Voi ny halavatun...

Viikonloppuna se sitte tuli. Asennukses meni lauantaiaamupäivä, sitte sillä on huireltu. Mutta sanon mä sen, notta jos Einari kuvitteloo osaavansa nyrkkeellä, ku se paikallansa seisomalla mätkii virtuaaliukon kanveesihi, nii köppääsesti käyrääs kehis! Ja Vihtori kolffaa paaria ja boogieta, ammattilaastasolla, yhyrellä kärellä. Anna mun kaikki kestää...

Oliskaha siihe saatavana kirvestä. Virtuaalisesti saisvat opetella hakkaamaha halakoja. Taikka puukkua, veistääsvät puuäijiä niiku Eemeli liiterisnänsä sillä kapulalla, eikä tulsi palkehekiäliä peukalhon... Voishan siihen olla kurinvartahakki, mäki voisin opetella tikkuamaha.

Kyllä moon sitä miältä, notta jos ei tunne kolffipallon kopsahrosta erilaasten mailaan varres, ei tartte suajata ittiänsä toisella kärellä ku nyrkkeelöö (ja silti ottaa kipiää) taikka juakse kunnaria, ku pesäpallooloo (yhyrellä kärellä mailasta kiinni pitäen!), nii paskan marijat siinä mitää urheelumuatua opi!

Vuaren viimmeenen päivä. Sai töis hakata kassakonesta ku viimmeestä päivää.

Räkätauti oli taas pahee, korva humaji, enkä mä kuullu pualiakaa ihimisten puheesta. Eres seisoo jo seuraava asiakas, ku mä tarjosin kuittia erelliselle, viiskymppiselle viarahalle miähelle. Se teki kärellänsä torjuvan liikkeen ja samalla sanoo jotaki. Mä en kuullu mitää, nii sanoon vaan notta selevä. Luulin sen käskenehen laittaa kuitin öö-mappihi. Miäs kattoo mua vähä hitahasti... sitte mä tajusin sen sanonehe Hyvää Uutta Vuatta! Selevä!!! Mä pirin naamallani kestohymyn ja sanoon sen selijälle Hyvää Uutta Vuatta...!

Kuuren jäläkihi kannoon viimmeesen asiakkahan kans sen ostokset autollen, nuarella perheenäireellä oli kiirus hakemaha veikkootansa junalta heille vuarenvaihresta juhulimaha. Omat ostokseni sulloon tyänantajalta joululahajaksi saatuhu reppuhu. Hevooslikka sai lähärönpäähän täriltänsä törkiän uurenvuarentoivotuksen kännykkähänsä. Tilasin sen ittelleniki, notta sain laittaa anopille... Lähärimmä kotia.

Kotona oli sauna lämpöösenä. Isäntä siälä kerkis käyrä ensin, mulla ku piti kiirusta käyrä kattomas mitä blogiystäville kuuluu netis. Poijat meni pihalle, kello oli jo yhyreksän, naapurit räiskii rakettia taivahalle. Mä menin kalijan kans saunaha. Siälä kuumuus pehemitti mun päätäni sen verran, notta rupesin muistelemaha, ku kersana tein seittemän kuupperkeikkaa hanges, saunasta päin. Ny pitää yrittää kyllä taas! Luntaki o riittävästi, notta mun ruhoni sinne uppuaa! Laitoon eres slokkit jalakaha, nottei viliku...

Silipaasin takkahuanehe läpitte pihalle. Ei paha, ei ollenkaan. Sinne menin tänttäränttää selijälleni, muttei multa kyllä enää kuupperkeikat onnistunu. Hyvä ku pääsin ylähä siältä, hötyynen puuterilumi vaa pölähti ympärillä. Äkkiää takaasi saunaha, kuumasta selijästä lumi suli ja valuu pitkin laattioota...

Menin saunan jäläkihi taas pihalle, tällä kertaa hyvääsesti pukees. Kersat kaivoo lumipenkoos tunnelia ja rupesvat ruinaamaha rakettien ampumista. " Jos mentääs Pihakissin ja Mettäkoiran tyä ampumaha ne raketit, jos niistä tuloo mumma ja paappa tänä yänä?" O`Malley sanoo. Flikka oli jo laitoksella. Einari meinas, notta ammutaha kotona, mutta saimma suastuteltua sen kyläälyreissulle. Pari komiaa rakettia tääkäästihi taivahalle kotopihasta ja sitte lähärimmä.

Tytti jäi kotomiäheksi. Jätin sille valoja klasille ja sälekaihtimet kiinni, nottei sen tartte viättää koko yätä sängyn alla pommisuajas. Se kyllä koitti päästä pihalle, mutten mä päästäny, eihän sitä olsi löytäny ku pualen päivän jäläkihi jostaki halakopinon alta. Yks uus vuasi soli tulos rinnettä ylähä, ku sitä tuli vastaha vaakalentua yks ujeltava raketti, ja frouvaa viätihi... Ei sellaanen ainakaa traumoja helepota!

Körttilakialla Pihakissi singahteli soffalta ylähä jokaaselle kännykän piippaukselle. Ei sollu kahtehe yähön nukkunu ennen tätä yätäkään ja manas Mettäkoiraa, ku se vaa vahtaa elokuvaa kaikes rauhas sängyllä vaikka oma flikka synnyttää! Pihakissillä ku o aina herkut valamihina, juhula ku juhula, soli laittanu lihapullat ja salaatit pöytähä, ennenkä mä kerkesin kenkiä pois ottaa. Oli kuulemma meinannu Flikalle viärä ne lihapullat, mutta oli tullu viästi, nottei he oo paikalla, he on synnyttämäs.

Menimmä ampumaha raketit, notta tulevalla mummalla olis jotaki muutaki ajateltavaa sen viimeesen puali tuntia vanhaa vuatta. Laskimma minuuttia, tulis ny uus vuasi ennenkä vauva syntyy! Vävypoika ei ollu hetkehe laittanu mitää viästiä, onkoha siälä ny tiukat paikat... Mäkin rupesin saamaha sätkyt aina ku Pihakissin puhelin uukutti! Ei tullu vävyltä viästiä, sukulaaset vaa kyseli, notta onko jo syntyny!

Tuvas Einari nukahti laattialle, Mettäkoira soffalle, Pihakissi vaa silimät ristis vakuutti, nottei hän kummiskaan saa nukuttua ennekä tiato syntymästä tuloo. Nostimma tokkuraasen Einarin autoho, saimma Vihtorinkin Pinguklupista pois ja kyyttihi ja lähärimmä kotia.

Ennenkä fällyjen välihi pääsimmä, tuli O`Malleyn kännykkähä viästi. Flikka oli saanu flikan. Lapuan ensimmäänen vauva vuarelle 2010. Onnellista Uutta Vuatta vauvalle, perheelle ja koko maailmalle!

Viime lauantaina pistin O`Malleylle töistä viästin. "Hakekaa kuusi, pliis."

Ne haki viisi.

Kolomimetrinen seisoo ny komiasti tuas tuvan korkiimmalla kohoralla. Molin ostanu siihen uusia palloja. Olishan mulla palloja ollu, isoo loorallinen, muttei viälä ruskeeta.

Veheriääset ja turkoosit pallot koristaa takkahuanehen kuusta. Soli valittu sen korkuuseksi, notta poijat ulttuu laittamaha latvatähären. Siinä on syrämmenmuatooset valot.

"Tytin huanehes", mikä liä viarashuanes, seioo vaalias vaasis vajaa metrinen kuusi. Vähä vänttyrä ja toispualohoonen. Latvatähtenä on kaks kullanfäristä rusettia. Oksilla roikkuu kirkkahan punaasia käpyjä. Son kissin kuusi.

Kylypyhuanehen nurkas orottaa sangoos kaks viälä surkiempaa kuusentainta. Ne on Penan ja Dooriksen kuuset. Niille pitääs keksiä jalaat, taitaa poijat saara porata kakkosnelosehe reijät niitä varten. Eileen leikkasin vanhannehia paahtoleipiä kolomiooksi, nakerrin reijät nurkkaha ja laitoon hetkuuseksi uunihi, notta kuivaasvat kunnolla. Niistä tuloo koreeta syätäviä koristehia kanien kuusihin.

Sitte ku moon saanu niitten häkis tehtyä joulusiivot.

Hyvää joulua kaikille!

"Tuuttako joukos Kuntsarille, ku mä meen kaupan akkaan kans syämähä?" Eivät lähtenehet, ku kuulivat, nottei tällä kertaa saisikkaa ranskalaasia ja nauravia nakkia. Joutuus syärä jouluruakia.

Puali tuntia aikaa, eikä mullollu niille laitettuna ruakaa. Kuariin perunat kattilhan, laitoon sualaa ja sipulijauhesta keitinvetehe, piänistin käristemakkaroota viärehe lautaselle. "Mä soitan sitte, ku perunaan pitääs mun miälestä olla pehemoosia, saatta sitte kaataa - varovasti, nottei kuuma liämi roisku! - makkarat sinne sekaha, antaa kiahahtaa... tiärättäkö te koska vesi kiahuu? Joo, just, silloo ku se kuplii. Ja sitte sammutatta hellan, verättä kattilan pois levyltä (EI pois hellalta, nottettä vahingos polta ittiännä!). Sitte saatta syärä, tuas on lautaset viäres."

Varmistin viälä ovelta, notta ohan kännykkä varmasti lähellä, ja ymmärrittähän te ny varmasti. Mä soitan, kuulittako, mä soitan sitte ku saatta kaataa ne makkarat sinne perunaan sekaha! "Joojoo, JOOJOO!" poijat vakuutti nenä tiatokoneen ruurus kiinni...

Ajoon kaupalle, otin Dännyn joukkoho, sitte hairasin Blondin kyyttihin kotuansa ja menimmä Kuntsarille, mihinä S. jo meitä ortteli. Hilikku kaulas lujasti, soli saanu kurkkunsa viikonloppuna kipiäksi. Menimmä syämähä jouluateriaa, tyänantajamma kustanti.

Pääsimmä pöytähä, nii mä ajattelin, notta ny ne perunat on varmaha pehemoosia. Soitin kotia Vihtorin kännykkähä, mutta se rupes heti huutamaha varattua. Usiemman kerran yritin, aina sama juttu. Sitte soitin lankapuhelimehe. Annoon soira. Soitin toisen kerran. Eivät vastannehet, unkkoot! Eivät osaa eres puhelimehe vastata, jukoliste!

Vai onkoha siälä tapahtunu jotaki...  Soitin O`Malleylle, notta mihinä meet, jos se olis keriinny käyrä kattomas. Oli turhan kaukana. Soitin viiren minuutin päästä taas ensin kännykkähä ja sitte lankapuhelimehe. Viimeen siältä vastattihi, sukunimi tuli nii äkkiää ja hilijaa, nottei viaras olsi saanu siitä mitää selevää.

"Mikset sä vastaa kännykkähäs, mikä siinon vikana!?" mä paasasin sinne häjynä. "Miksi minä, ei mulla oo kännykkää!" " Mitenkä nii, kuka soot?" "Einari!" (mä siis en tosiaankaan eroota kuus- ja kymmenvuatiasta poikaani toisistansa äänestä!) "Minä sanoon Vihtorille, notta vastaa, se on varmaha äitee, muttei se vastannu..." (Voi äitee!) "No kaatakaa ny ne makkarat sinne perunaan joukkoho nii saatta sitte syärä!" "joojoo"

Huhhuh, kaikki hyvin. Kuntsarin ruakaki oli hyvää, piti teherä toinenki kiarros ja sitte viälä helemipuurua jäläkiruaaksi ja päälle kaffit. Tunti siinä heilahti, ku me istuumma ja prunttasimma. Sitte lähärimmä lyllertämähä parkkipaikkaa kohoren.

Mun puhelin soi. Vihtori soitti: "Mun on näläkä, koska saa syärä?"

Voi taivahan talikynttilät... Ei tarvinnu poikaan palijo pureskella makkarasoppaansa.