Tupakissi

Eileen kaivoon pakkaasesta nauran ( = itikka elikkä lehemä) palapaistia. Koitin laittaa siitä iltaaseksi linnapaistia. Mullon sellaanen vahava keittokirija, Hyvä Kokki, mistä mä sen ohojeen rookasin joskus 10 vuatta sitte. Pitääshä siinä tiätenki olla kokonaanen lihanpala, eikä mullollu anjovistakaa. No passaa sitte kala-allerkisillekki, vaikkei meillä sellaasia ookkaa.

Ei mullollu kyllä kermaakaa, mutta emmä ny kattonu sen palijo haittaavan, eihä nua kersat sitä kummiskaa söisi. Vaikkei sitä ikää tiärä. No en sitte suurustellu sitä mitenkää. Mutta oliko se sitte enää linnapaistia ollenkaa? Epaha olis syäny kaikki lihat, Vihtori söi pitkin hampahi pari palaa. Seki jo kertoo sen, notta tais se hyvää olla.

"A. Pee haluaas tulla meille yäksi... Äiti, jos tuata lihaa o silloon viälä jäljellä, nii saisko sitä vähä? ( ai niinkö hyvää?) Jos me tehtääs tuanne puskikkoho hirviöölle ansa, nii laitettaas sitä sinne syätiksi!" Ai, että kelepaa hirviöölle syätiksi, mun hyvät sapuskani, jota moon tuntitolokulla miarolla lämmöllä haurutellu !

Kissillekki se kelepas. Krapasimma lautasemma sille. Tytti söi hyvällä ruakahalulla, lähinnä kylläki liäntä lipitti.

Olin siinä sitte käärimäs pyykkiä, ku Tytti tuli luuraamaha vaatekaappiihi. Sitä rypes kovasti ryittämähä, tottapa se sai jotaki pölyä (!?) sukkaloorista kituumihinsa. Se pani istumaha isoolle lp-lankamatolle, keskelle mattua. Viälä sitä vähä yskitti, mä meinasin koittaa hakata sitä lapaluiren välihi, mutta se lakkas iliman. Sitte se otti ja oksenti linnapaistit keskelle mattua.

Ei siinä sitte auttanu muu ku kraapia kaninpapanat kummisaappahien kruusooksista ja ruveta mattopyykille. Viälä ku se matto joskus kuivaas.

Viimme viikon meilloli täälä Tytti kotomiähenä. Surku tuli sitä tänne päinsä jättää, mutta Anoppi lupas sitä käyrä aamuusin päästämäs pihalle ja illalla päästämäs sen tupaha. Ruakkia sitä ja Penaa ja Doorista.

Frouva vaan ei ollu sitte palijoosin pihalla viihtyny. Tiätenki tääloli rauhallista, ku ei kersat kilijunu aamusta iltaha, juassu ku päättömät kanat ympäriinsä, notta aina joutuu siirtyä hyvin petatulta päiväunipaikalta pois niiren tiältä. Eikä tarvinnu lähtiä häntä koipien välis pihalle, ku mä hikeennyyn kersoolle ja otan koko äänialan käyttöhöni. Taitaa siinä joku infraääni taikka riskantti ottaa frouvaa kuuloluuhu...

Oli se vissihi käväässy pihalla joka päivä, arvatenki naapurin kuistin alla hyysiköömäs. Ruaka sille ei ollu meinannu kelevata, mä taisin unohtaa ohojeestaa Anoppia notta sulattaa teelusikallinen voita mikros ja sekoottaa se sapuskaha... Ei sekää aina kyllä toimi. Kiahnannu vaa oli kauhiasti ja ollu jotaki vailla. Helekutin puakkoo kissi.

Samasta ovenraosta Anopin kans se oli aina tuijannu ittensä takaasi tupaha, ku Anoppi teki kotia lähtyä. "Anoppi saa nyt lähteä, emme tarvitse palveluksianne ennen iltaa. Meidän Karvainen Armomme menee nyt soffalle kauneusunille, ellemme sitten keksi jotain sopivampaa tuppluuripaikkaa... " Son sellaasta tummanruskiaa leviävakoosta samettia, se soffa. Ku mä ostin sen, sanoo yks tyäkaveri, notta meirän imuri saaki sitte muuttaa soffan viärehe... On sen kans tähä asti ihan pärijänny, mutta ny! Mä valehtelemati kaks tuntia imuutin sitä! No ainaki pualtoista tuntia! No saatoon mä välillä käyrä hussaamas pihalla sitä karvafilttiä, jonka päällä Tytti oli kans nukkunu, samoon ku O`Malleyn tummaa kauluspaitaa, joka oli unohtunu lavittalle. Vihtorin lakanan mä vaihroon jo eileen illalla. Einarin koululavitta, pehemustettu, soli kans saanu uuren turkispinnoottehen.

Täälä sitä ollaha sitte kismitelty koko viikko, frouvana taloos. Venytelty kissahtanehia villahousuja. Viätetty kissanpäiviä, samalla ku moomma koittanu viättää hiihtolomaa Saariseljällä.

Meirän kortteeripaikka                                             Auringonpaistetta tunturis                                      Poron peräs rees

"Ja MINNEKäs se kärpänen SITTEN lensi...? KOOORVAAAAN!"

Ja nenähän, ja tukkaha, suuhun, käveli pitkin käsivarsia ja taas KOORVAAAN! Kallos kaikuu sen Huvitutin naisen kiakuminen. Kärpääslätkä oli johonaki, mutten tiänny mihinä. Enkä jaksanu lähtiä ettimähä.

Aurinko rupes hissuksensa paistamaha meirän kamarihin. Peiton alla tuli kuuma.

Jos mä olsin viälä hetkuusen ollu samas kamaris hikoolemas sen kärpääsen kans, mulle olis ruvennu kasvamaha kitiiniä iholle ja selijästä pukkaamhan siipiä. Verkkosilimät mulle jo tais kehkeentyä, mä jo näjen monena. Ilimankos se  oli nii vaikia sitte osua siihen kärpääsehe, ku viimeen nousin sitä flätkimähä.

En kyllä hetkehe sano, notta olis kiva olla kärpääsenä katos...

Mullei palijo mansikkaa oo. Kaharen rungollisen karviaasen juurella muutama puska ja muurin reunalla olisko viis meeteriä "Kaunotarta". Jotaki nimetööntä pikkumansikkaa koitimma laittaa pari riviä kevätkesästä oikee muaville, mutta niistä ny ei viälä mitää tuu, paitti yhren mansikan kohralta voi tulla kattilallinen perunoota.

Eileen hajimma poikia äireen hoivista, ja samalla noukiin äireen mansikkamaasta yhren rivillisen. Vihtori oli siinä vähä ennen ihmetelly, notta mikä täälä haisoo. Luulin, notta mun säärihini laittama rasva sen noukkaa häirittöö. Rivin loppupääs rupes jo ennestänsä sankka itikkaparvi senku sankkenemaha, kärpäästä pörräs nii maan riivattuna. Nostin mansikkamaan ympärillä olevaa verkon helemaa vähä pois jalakani tiältä, ja löyhkän sylttytehras löytyy. Räsäkkä se siinä mätäni, pää hyvääsesti kiataastuna verkonsilimähä. Kärpääsparvi koitti pitää pualensa saalihista.

Emmä siälä keherannu kauempaa pyllistellä, takapuali oli ku neulatyyny, ku itikat tuumas siitäki haukata palan. Vihtori oli noukkinu sitä nami-mansikkaansa, joka kuulemma on maailman parasta. Äitee kaatoo mun loorahani pikkusangoollisen jotaki Polkaa. Montakhan kertaa viälä tänä kesänä pitää sinne kökkimähä. Voi olla, jotta jos ei räsäkät niitä marjoja saa, nii homes viää ne kyllä.

Nuata omia marjojani oon koittanu peitellä kanaverkolla, niillä on vartijana linnunpelijätti rauskat haalarit päällä ja vappunaamari naamalla, toinen vappunaamari roikkuu karviaasen oksalta ja viälä laitoon muavikärmehen kivelle makaamahan. Jos tua ny olis kotona viihtyvämpää sorttia ku se viimekesäänen, joka otti jalaat allensa siältä kaupan varastosta. Silti ne perkulehen päräkät käy nokkimas kaikki vähäki kypsän näkööset mansikat rauskaksi ja osan viävät joukosnansa! Jos ei kypsiä oo, nii raakakkin kyllä maistuu (... hetkuunen. Olikos ne tuas karviaasten juurella VALAKOOSTA mansikkaa... pitääpä käyrä tsekkaamas! Ja mä kun oon vaan rakot kouris orottanu, koska ne saa färiä pintahansa!)

Millähän mä varjelen sitte tuan kirsikkapuskan, Latvian matalas on enee marjanraakilehia ku lehtiä! Lutakos mulla on pensasmustikkaa, villinä siälä kasvaa vaaramia ja luhurikkaa, jokku niistä oli jo kypsiä kuusen juurella. Ne taitaa mennä fasaanien parempihi suihin. (Tai jos en mä jokahista fasaaninpoikaa yrittääsikkään Tytin kituumista pelastaa...Ei, kasvatuksen pitää olla johoronmukaasta, oon järjestänsä knopannu Tyttiä ottahan, jos se on lintuja tuanu näytille. Ei soo niitä palijo tuanukkaan.) Oon istuttanu sinne karhunvattua ja karpaluakin, mutta niistä mä ny en viälä suuria orota tälle satokaurelle. Tyrnistä ei taira fasaaniille olla ilua, ne ku on sen verran korkialla, mutta ainahan niilläki on ottajia!

Hajin lisää verkkua, tihiempää, agrista. Myyjä kyseli, notta onko ne marjavarkahat varmasti räsäköötä. Agrin marjat ku oli karonnu, syylliseksi oli paljastunu orava. Se oli kaikes rauhas menny kattellen joka puskan, josko olis kypsiä, ja pistelly poskehe. Mansikoota ei mahra olla hyvä säilyä mihkään puun koloho...

Ny on kolome viikkua siitä, ku Penalta lähti pallit. Eileen tuumasimma, nottei se enää mitää saa äntihi, vaikka sen laittaas Dooriksen kans samaha kettaha, tuala pihalla.

Kaharesta 90x90 senttisestä häkistä tuli näppärästi yhtehensä 2,43m2 häkki. Sillä aikaa, ku tälläsimmä sitä uutehe paikkaha, nämä kaks karvakorvaa tutustuu toisihinsa lähietääsyyreltä. Dooris oli taas aktiivisee osapuali, heti se meni Penan koppihi ja selekähä! Pena-raukka oli hätää kärsimäs kiihkiän morsmaikkunsa kans!

Ku saimma häkin paikallensa, laitoon Penan sinne turvahan. Pakkohan Dooriskin oli sinne laittaa. Pena pakeni turvakoppihin, Dooris peräs. Ja taas koppi tutaji. Dooris tuli pihalle kopista, kiärti häkkiä ympäriinsä, ja kun Pena meinas noukkaansa näyttää kopin ulukopualella, Dooris tormas päin naamaa ja tuuppas sen takaasi kopin perälle. Pirttihirmu näytti kaapin paikkaa.

Mä koitin pitää Doorista aloollansa sen aikaa, notta Penakin kerkiääs tutustua uutehe asumuksehen. Ku päästin irti, ne meni taas peräkanaa koppihi, Pena erellä. No on se ny merkillistä, jos ei miäs saa sen siunaaman rauhaa! Minä tartuun Doorista niskanahaasta ja nostin sen pois jupuuttamasta ukkokultaansa, Dooris sylijeskeli Penan niskavilloja hampahiensa välistä. Irti ja taas Penan niskaha. Otin jo koivuniämen herrankin avuksi.

Jonkun aikaa ne meni piiripiänipyärii koittaen päästä toisensa selekähä. Vahingos Penakin jo kerkes asialle. Pikkuhilijaa se homma rupes sujumaha, tasan Masan kans, kahtia Kallen kans, ja sulle, mulle ja Sirkan Liisalle... Eikä Dooriksellakaa ollu enää yhtä kova hinku pomottaa.

Illalla menin viälä kattoho, onko yhteenen sävel löytyny. Siälä ne istuu kopin katolla kylyki kyljes, kattellen ku aurinko teki laskua mettän rannan taa ja pääskyyset piirteli siivillänsä viivoja järven peilityvenehen pintahan. Välillä suithin toisensa niskaa ja taas puputettihi salaasuuksia karvaasehen korvahan.

Eikä viälä ainakaan oo ruvettu pesää ainaamaha.

Eileen istuumma iltaa Hellanmaas. Olimma meinannu lähtiä sinne fillariilla, koko poppoo. Lähärön pääs, ku valittin puutarhasta kukkaa päivänsankarille, rupes järven toisalla pualen pellikatto tohajamaha. Kerkesin justihi sisälle, ku saret lankes meillekki. Noo, kuurojaha ny oli luvas, kyllä se tästä...

Laitoomma evästä ja saresviittaa tramppamasiinan koppaha, siinä orotelles.  "Mitä se ny jos vähä kastuu?" Vihtori vähätteli. Einari puhuu jotaki rakehista, notta ei olis kivaa saara niitä silimille... Viimeen näytti siltä, notta ny! Nysse lakkas! Heti polokaastihi matkaha. Kerkesimmä ajaa vissihi pari sataa metriä, mä ku en nuasta maaston mitoosta oikee kuusaa, ku rupesimma kuuntelohon, ku Annelin kuivaaja on vissihi käynnis. Tähän aikaha? Ei tottamaar, tuashan sataa taas!

Menimmä Annelin koivukujan ala pitämhän saresta. Ei se ottanu loppuaksensa, koko lounahinen tianoo oli tasaasen harmaana, nottei läpi näkyny. Pakko kääntyä takaasi. Mun saresviitta meinas mennä huppuunensa nurin silimille, ku vettä putos maaha asti, kovan tuulen joukos. Lisäryytinä siihen tuli ukkoonen jyrisemähä ja ne Epan povaamat rakehet. Peukalonpään kokoosta klönttiä knapsuu ottahan.

Pihan asfaltilla löi lainehet vahtupääs, ku pääsimmä kuistille suajaha, vettä aluushousukkin valuen. Muistimma, notta Pena ja Dooris oli pihalla! Oli niillä sentäs se tuulensuajalevy pysyny kattona... Mahtoo olla niillekkin traumatisoova ensisares.

No, ei se kuuro sitte enää kauempaa kestänykkään. Vaihroomma kuivaa päälle ja istuumma autoho.

Heti Rannanjärves oli tiä kuiva, Hellanmaaskaan ei oltu saresta nähty ku elävis kuvis. Siälä takapihalla seurasimma, ku lintufaari vei poijillensa ruakaa pellikaton mutkaha. Anoppi tiiraali sinne kans, asiahan kuuluvalla miälenkiinnolla. "Mikä lintu tua on?" "- - -hä?! Ekkö sä ny varpuusta tunne!???" mä ähkääsin. "No enhän mä ny lintuja tunne, mitä ny variksen." se nauroo. "Ai? No, onkos se ny sitte valako- vai harmaamusta?" mä halusin tarkistaa sen lintutiätämyksen. "Valakomusta...eikös?"

Voi äiti... Poikansa, synttärisankari, haki julumetun putken. Sen toises pääs oli rikikamera, moottoriperäänen. Sai se sillä tirpuusista koreeta kuvia, kolome poikaa orottaa evähän tuajaa noukat huiskuen. Vähä tarkempia kuvia ku mun toissailtaaset.

Yritin hiippaalla rantaha, orottelemaha sorsapesuetta palajavaksi. Äläkää kysykö, mitä sorsia, emmä keriinny päästä likemmäs kattomaha. Mulla oli nimittään vartija. Kuallehen pajun noukasta nousi sellaanen haulikolla ammutun näköönen isävaris (isäksi moon sen ajatellu, voi se äireeki olla) pitämhän mulle meteliä. Käskin sen tukkia leipäläpensä, mutta sitte havaattin, mitä se mulle huutaa. Sen ylensyäny penska istuu junnulla, ei saanu pyrstyänsä ilimaha, mitä ny sitte polovenkorkuusta matalalentua se lähti toisehe suuntaha, ku mä väistin toisehe.

Mutta järven öinen rauha oli menny. Tavit tuli sorsapoikuesta vastooksille, sanomaha, notta tuala pöpelikös seisoo joku akka, sillon kukkakuvaaset punaaset kumpparit, kirkkaha sininen takki ja pääs punakuvaanen valakoonen hilikku, son sen suajafäritys, son lymys siälä, kääntykää takaasi! Emmä sitte keriinny saara ku huiskahtanehe kuvan molempaan lintulajien peräpäästä... Ja varis-rauska huuti mulle hyvästiä, ku mä kömmiin takasi tuvalle. Siipeheni saanehena.

Tänä pänä tuli poijat huutamhan mulle, notta kuistilla on loukkaantunu lintu, näyttää talitiiaaselta. Se se  taitaa olla. Oon ny nostanu sen paffilooraha traktorin peräkärrylle, pois Tytin ulottuvilta. Siälä looras sillä on läjä mun tappamiani kärpääsiä ja sillitölkin kannellinen vettä. Lisäksi laitoon sille musta-aronianoksan, notta se sais kintuullansa jostaki kiinni. Se ku istuu pyrstönsä päällä, pää pitkin selekäsulukia ja teköö kuperkeikkoja takaperin. Tai sitte se vaan makaa selijällänsä.

Toipuuko tuallaanen, vai saarahanko me pitää huamenna sille maahanpanijaaset?

Tein luakua jo ennen juhannusta. Moon kuullu, notta nuares heinäs olis paras ravintoarvo. Niitin sillä viikattehellani tuasta rantalutakosta, koitin vältellä niittuleinikkiä, sehän on vissihi myrkyllistä. Ainakaa karja ei sitä syä. Tua meirän karja, mihnä käy yks korvaan huiske, se ny ei nii palijo varmaha talaven aikana syä muutakaa.

Parina seuraavana päivänä kävin pitelemäs luakuani, tein lapohia, notta jos sitä pitääs saara suajahanki. Oli kovasti saresta luvas. Aina välillä ropsahuttiki muutaman piskon.

Kerkesin saara lapohittet suajaha kuivumhan. Teimmä sellaasen tilapääsen heinälaron. Laitoon pari trukkilavaa ala ja nostimma matontamppaustelinhen päälle, ja siihe kevytpressu suajaksi. Ei sitä telinestä oo muutoonkaa kovan paljo mattojen tamppaamishen käytetty. Heinät oli hyvä nostella sinne välijästi, aurinko sai paistaa ja tuuli tuivertaa. Ku satoo, verimmä pressunhelemat etehe.

Ny mä hajin ne pois siältä. Niitä tuli tiatokoneen loora, panaani- ja omenaloora ja leipäkonehen loora täytehe. Eiko nua kaks kania ny sillä pärijää talaven ylitte. Jos loppuu, kaupas myirähä heinää parin kilon muavipussiis.

Ennenvanahaa, silloon ku mäki oon ollu polokemas heiniä latoho, niihi laitettihi sualaa, heinihi. Mitähä varte? Pitääskähä munkin...

Menin aamupäivällä hakoho Penaa ja Doorista pihalle, ku pitkästä aikaa tuuli puhaltaa väreetä vetehe etelästä pohjaasehe eikä päinvastoon. Doorista ei näkyny, mutta sehän on useen piilos kopisnansa. Nostin sen häkin, sen kompostikehikon ja huikkasin Einarille, notta tulla viämähä Dooris kopallansa pihalle. Nostin koppia... MISSÄ ON DOORIS?

Ei kai se ny keriinny täs livahtaa häkin reunan aluutte ja johku varastohyllyjen ala piiloho? Mihkä se on voinu keriitä? Ei se ny oo voinu ilimahankaan haihtua... Kattelin jo ylähyllyyllekkin... Penan häkis oli Pena, poukotti koppinsa ympärillä. Koppi oli puronnu kakkosnelosen pätkän päältä, nottei se päässy sinne sisälle. Nostin kopin reunaa...

Olo oli ku taikurin shouvia kattoes, siinä vaihees ku se nostaa kanin tyhyjästä silinterihatusta. Taikuri tosin oli karonnu. Dooris se vaan kyhjötti Penan kopis. Pena pompotti vihellellen ympärillä...

Mi-ten-kä se on voinu päästä sinne?! Onko se poukannu koppinsa katolle ja siältä loikannu Penan häkkihi? Mitäs Pena siihen notta...? Viättikö pupujussit sellaasta perinteestä juhannusta, jonka seurauksena ihimisillä on aharasta synnytysosastolla aina kevättalavella?

Son ny myähäästä pyllistää... Mutta ens kertaa varten mä huamisaamuna soitan eläänlääkärille, notta Penasta tehrääs konsultti!

Pena jäi kettaha pihalle, ku me lährimmä hakemaha sille morsianta.

Usvamettä meinas olla vähä hakuusas, oli maisemat jotensakki muuttunu sitte viimekäynnin, kevättalavella. Ja aivan ku olis tiän nimiäki vaihrettu... mutta oli se vaan oikia tiä, jyrkkiä mäkiä ja mutkia matkalla.

Pupufarmari tuli pupulan ovelle vastooksille, suloonen valakoosen ja toffeen kirijava pikkukani sylis. Se oli se Epalle luvattu pupu, Penan platoninen morsian, Usvametsän Dooris. "Dooris! No se kelepaa..." Epa nauraa kihuutti, soli meinannu laittaa sille nimen Tiku.

Dooriksen äiteemuari oli kärsiny vissihi babybluussista, soli järsiny penikoollensa korvamerkit. No, ei se pahan näköönen oo, vähä rimpsureunaanen. Sehän sopii, laitoonhan mäkin Epalle vahingos tuttiklipsin korvaha kiinni...

Pena ei tiänny Dooriksesta mitää, ku laskimma kulijetuskopan sen kettaha. Se meni muutoon vaan käymähä kopas, ja tuli saman tiän takaasi, aivan sen näköösenä, notta mitä mä näin, näinkö mä oikeen!? Ku se viimeen tajus taas mihnä on veräjä, se meni takaasi koppaha ja hormoonihöyryysnänsä jupuutti morsiamensa pääpäätä.

Dooris-reppana oli aivan äimän käkenä, naitethanko hänet aivan toloffille! Ja poijat oli härisnänsä, nottei ne ny vaan tee uti-uti ja rupia lisääntymähä! Mistä sais Doorikselle housut!? Pois Pena kopasta, tuallaanen kauhia pikarakastuja! Ku saivat pariskunnan eri pualille verkkua, ne rupes varistamaha heinänsilippua niitten päälle, pitivät Dooriksen ja Penan häitä. Ja Pena yritti verkon läpi, yli, ali... ja morsian kyyhötti kopan perällä.

Oliskahan tuanne varastohon jo rauha laskeentunu? Non ny lehtikompostikehikoos, kumpiki omasnansa ja viälä painava levy välis, nottei Pena lykkää kettaansa likemmäs Doorista. Yrittää se viärä paffilooraaki likemmäs rajaa, hypätä sen päältä riioolle, mutta aina se loota klenahtaa. Välillä se koittaa järsiä verkonsilimää suuremmaksi. Mullon Tabasko-pottu valamihina. Jos ei se lopeta, mä surin tapaskua verkkoho, ei varmaha enää järsi!

Onko soras ja rakkaures kaikki keinot sallittuja?

Siappasimma kulijetuskopan kainalhon, vähä heinää ja vesipullo joukkohon, ja ajoomma Usvamettähän Lapuan rajamaille. Vihtorille oli siälä varattuna luppis.

Oli poika kasvanu sitte viime näkemän. Kääpiörotuunen son, viäläkin. Saimma sen paperit, niis on jotta sen virallinen nimi on Usvametsän Bentley, son syntyny tammikuun kuurentena ja notta sillon korvas tatska. Lisäksi saimma vähä evästä sille, nottei sen maha mee sekaasin, jos liika äkkiää vaihrethan toisenlaasehen sapuskahan. Ku olin harjootellu vähä sen kynsien leikkuuta, nii lährimmä kotia.

Mä en oo hankkinu sille ostoosta koppia. Sillon aitauksena ny myyräverkkua ja alustana muavipohjaasta käytävämattua. Laminaatilla sen jalaat niin lipajaa, notta sen pitää melekeen uimalla eretä. O`Malleyn paapan tekoosesta peilipiirongista tuloo sille se varsinaanen koppi, mä saan sen piirongin kaappihin järjestettyä sille piilokopin ja kaapin hyllylle heinävaraston. Heinä ku haisoo niin heinälle, että mä epäälen, notta sille hajulle täs ensimmääseksi tullaha allerkiseksi. Kaapin seinähän tehrähän reikiä notta se pääsöö eri "huanehisihin", ja laatikkojen tilalle, piirongin etumustahan laitethan verkkua. "Terassina" saa olla tua nykyynen käytävämaton pala, verkolla airattuna.

Nimiä Vihtori oli tuumannu sille usiahan otteesehen, mutta Pena siitä ny tuli, Pena Pupu. Benny Bunny.

Jo nyt tämän ensimmääsen yän jälkihi musta tuntuu, että kyllä tuloo kompostihin täytestä... Viälä ku se oppiis papanoomahan siihen hyysikkähänsä, ettei ympäri mattua.